Liikenne on niin arkipäiväinen osa elämäämme, että monet eivät edes vaivaudu miettimään sitä sen enempää.
Kuitenkin jokainen on osa liikenteeksi kutsuttua monimutkaista koneistoa sillä hetkellä, kun poistuu kodistaan, ihan riippumatta siitä, mikä on liikkumistapa. Niin kävelijät kuin pyöräilijätkin ovat osa kokonaisuutta siinä kun autoilijatkin.
Ihmisen tekemisiin liittyy aina myös virheiden tekemisen mahdollisuus. Niin myös liikenteessä.
Liikenneonnettomuuksien määrää on vuosien mittaan saatu onneksi selvästi laskemaan. Tämä on vähentänyt onnettomuuksien aiheuttamaa inhimillistä surua ja kärsimystä, mutta sillä on ollut myönteisiä vaikutuksia myös valtion talouteen.
Silti liikenteessä tapahtuvien kuolemien ja loukkaantumisten aiheuttamat kustannukset yhteiskunnalle ovat edelleen 4–5 miljardia euroa vuodessa.
Jo näiden syiden vuoksi liikenneturvallisuuden parantamisen eteen kannattaa Suomessakin ponnistella herkeämättä.
Viimeksi asiaan on kiinnittänyt huomiota Valtiontalouden tarkastusvirasto.
Se arvioi, että liikenneturvallisuuden parantamisessa on edullisimmat toimenpiteet jo käytetty. Viraston mukaan tarvitaankin lisää tietoa, mitkä ovat jatkossa kustannustehokkaimmat tavat vaikuttaa Suomen liikenneturvallisuuden tilaan, jotta valtion rajallisia rajallisia resursseja kohdennettaisiin tähänastista selkeämmin perusteltuihin liikenneturvallisuuden edistämiskeinoihin.
Suomi sijoittuu nykyisin Euroopan tieliikenteen aiheuttamien kuolemien vertailussa asukaslukua kohti laskettuna keskitasolle, eli 11. sijalle. Useiden muiden Euroopan maiden parantaessa sijoitustaan, Suomen tilanne on viime vuosina laskenut.
Jos tilastoinnin pohjaksi otetaan ajokilometrit, Suomen turvallisuustaso näyttää olevan parempi, peräti neljäs. Tämän tilaston heikkous on siinä, että täysin tarkkoja ajokilometrimääriä eri maista ei ole saatavissa, vaan ne perustuvat käytännössä arvioihin.
Liikenteen tilastoinnissa ja tietopohjassa on muutenkin selvää parannustarvetta. Esimerkiksi tieliikenteessä on aikaisempaa paremmin pystyttävä erottelemaan vakavat loukkaantumiset ja loukkaantumiset toisistaan.
Tarkastusvirasto kokee ongelmiksi myös sen, että tilastot eivät kerro tarpeeksi selvästi liikenteessä tehdyistä itsemurhista sekä sen, etteivät kaikki jalankulkijoille sattuneet henkilövahingot päädy tilastoihin.
Liikkuvan poliisin lakkauttaminen on ollut monen liikenneturvallisuudesta huolestuneen kansalaisen mielessä.
Tarkastusvirasto ottaa kertomuksessaan tähänkin kantaa, ja katsoo, että Liikkuvan poliisin lakkauttamisen yhteydessä päätetyt liikennevalvontatason säilyttämistavoitteen toteutumista mittaavat laadulliset mittarit eivät kuvaa riittävän hyvin, säilyykö liikennevalvonnan taso vähintään nykyisellä tasolla muutoksen jälkeen.
Pienenä näpäytyksenä voidaankin kai pitää sitä, että viraston mukaan muutosratkaisujen perusteluissa ei tulisi rajoittua vain hallinnollisiin säästöihin, vaan olisi pyrittävä arvioimaan ja ottamaan huomioon myös vaikutukset liikenneturvallisuuden tilaan ja niiden mahdolliset yhteiskunnalliset hyödyt ja haitat.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tilanne Suomessa onkin se, että kattavaa tietoa liikenneturvallisuustoiminnan taloudellisuudesta ja tehokkuudesta ei ole saatavissa.
Tärkein tavoite on ollut vähentää liikennekuolemia, mutta edes Valtioneuvoston periaatepäätöksissä ei ole varattu sitovasti resursseja esitettyjen tavoitteiden toteuttamista varten.
Liikenneturvallisuustoimintaan vaikuttavat valtion eri hallintoalojen resurssit ja niiden jako on viraston arvion mukaan tehty pääosin muilla kuin liikenneturvallisuustavoitteiden mukaisilla perusteilla.