Veikko Hulkon mielipiteet Kalevassa ovat luoneet ihmisläheistä ja perusjärkevää finanssikeskustelua, joskin keskustelu voisi jo näkyä päättäjien toimissa ja lakimuutoksissa.
Yksi menneistä, mielipidekirjoitustasolla käydyistä keskusteluista Hulkon ja minun välillä liittyi siihen, että ihmisläheisten alojen tulisi ottaa oppia yritysmaailmasta. Tämän jälkeen suoritin kiitettävin arvosanoin Oulun yliopistolta ansaittua aate- ja oppihistorian maisterin (historioitsija) statustani ylentävät palvelumuotoilun, esimiestason asiakaspalvelun ja työyhteisötaitojen eksperttiopinnot Suomen Yrittäjäopistolla.
Tämän jälkeen olen huomannut entistä selkeämmin, historioitsijan pohjastatukseeni peilaten, että suomalaisten on vaikea päästää irti edeltävien sukupolvien mentaliteettitraumoista. Niin kutsutut sukuhaavat tulevat peittelemättä esille työpaikoilla, ja ne saavat eri yksilöt kohdistamaan toisiin mielettömiä tekoja.
Esimerkiksi Ylen haastatteluissa ovat monet sosiaalialalla opiskelevat tytöt ja pitkään alalla olleet naistyöläiset kertoneet olleensa laitoskasvatteja: heillä ei ole ymmärrystä ydinperheen tärkeydestä tai äidin rakkaudesta. Heille on helppo viedä lapsia hyvistä kodeista pois eikä edes Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikloista, jotka tukevat sataprosenttisesti lasten omia äitejä, kertominen hätkäytä lapsuudessaan traumatisoituneita toimijoita.
Keitä olivat monet näiden yksilöiden lapsuutta sabotoineista yksilöistä? Sodan aikana Ruotsiin evakuoituja lapsia aikuisiksi (sosiaalityöntekijöiksi) kasvaneena tai evakkolasten jälkeläisiä. Sen lisäksi että taaperoiden siirtely ja eristäminen omista äideistä aiheutti monille taaperoille kaunapohjan muilla olevaa perushyvää kohtaan, kokivat jotkut myös vierasperheissä hyväksikäyttöä, joka sai persoonan kiertymään vinoon.
Hulkko on maininnut, että vakaa ja tervehenkinen yritystoiminta peilaa yksilön mielen pohjaa. Mainitsen jatkona: ei voi olla menestyvää Suomea ellei ole valtavaa laumaa sukuhaavoista parantuneita tekijöitä.
Paula A.M. Puolakka
Helsinki