Kaukoputket yleistyivät rajusti lintuharrastajien keskuudessa 1980-luvulla. Kaukoputki toi etäämmälläkin olevat linnut retkeilijän silmien eteen. Tyypillisen lintukaukoputken suurennos oli 20-kertainen.
Moni kokeili tähtäillä kamerallaan pieneen okulaariin, jonka läpi näkymää katsellaan. Tulokset eivät rohkaisseet. Puolet kuvasta oli itse okulaaria ja kuva oli tarkennettu mihin sattuu. Pettymys kaiveli sekä mieltä, että lompakkoa: filmin kehitystä piti odottaa päiviä ja sekä filmi että kehitys maksoivat.
2000-luvulla kaukoputki on aktiivilintuharrastajan vakiovaruste, vaikka suosituimmat kaukoputket maksavat lähes saman verran euroissa kuin 20 vuotta aiemmin mummon markoissa. Kaukoputkien laatukin on huikeasti parempi. Kuva on terävä ja valoisa, okulaarit miellyttävän isoja ja suurennos vaihtelee 20- ja 60-kertaisen välillä.
Samaan aikaan digikameratkin kehittyvät, halpenevat ja yleistyvät nopeasti. Lähes kaikilla on kotitietokonekin. Syntyi digiscopingiksi kutsuttu kuvausmenetelmä: kuvataan digikameralla kaukoputken läpi. "Scouppaaminen" on jo hyvin suosittua ja yleistyy edelleen. Menetelmä soveltuu hyvin myös mikroskoopin läpi kuvaamiseen.
Kilpavarustelun kierre
Yksinkertaisimmillaan "scouppari" tarvitsee jo mukana kulkevan kaukoputken lisäksi taskuunsa vain digitaalisen pokkarikameran, jonka objektiivin halkaisija ei ole suurempi kuin kaukoputken okulaarin vastaava.
Kun katseltava kohde halutaan ikuistaa, lukitaan kaukoputki jalustallaan paikoilleen, asetetaan kameran linssi kaukoputken okulaarille, tarkistetaan kameran näytöltä tarkennus ja kuva on napinpainallusta vaille valmis.
Kun hankkii riittävän ison muistikortin kameraan kertaostoksena, ei tarvitse maksaa enää erikseen filmistä tai sen kehityksestä. Kuvia voi sitten ottaa runsaasti varmistaakseen, että edes jokin otoksista onnistuu.
Nälkä kasvaa syödessä. Alkuinnostuksen jälkeen kuvilta vaaditaan enemmän ja yhä hankalammista tilanteista halutaan kuvia. Tästä seuraa kilpavarustelu. Suurennoksen kasvaessa optisen laitteen valovoima ja terävyys vääjäämättä kärsii. Valovoiman vähentyessä tärähdysalttius kasvaa.
Kuvaaja itse epävakaine käsineen on suurin tärähdyksen syy. Siispä kamera täytyy saada kiinni putkeen. Tähän on kehitetty sovitteita, ja sellaisen pystyy näppäräsorminen itsekin väsäämään. Napinpainalluskin liikauttaa kameraa. Ongelma on korjattu lankalaukaisimella.
Rutinoitunut kaukoputken käsittelijä nappaa vaivatta linnun lennosta putken kuvaan, mutta kameran kennolla näkyvä kuvakenttä on mitättömän pieni, ja linnun löytyminen kuvaan on toivotonta. Moni tilanne meneekin ohi ilman yhtään kuvaa. Tähtäin ratkaisee löytämisongelman. Omien tähtäinviritelmien lisäksi on tarjolla kaupallisia punapistetähtäimiä.
Auringonpaiste tekee mahdottomaksi arvioida pieneltä kameran näytöltä, milloin kuva on terävä. Tarvitaan siis varjostava luppi, mielellään hiukan suurentava.
Yleensä digikameran mukana tulee ohjelma, jolla pystyy tekemään kuvan pakkaamisen, sekä kuvaa selvästi parantavat perustoimet. Kuvaa pystytään hiukan terävöittämään, mutta tärähtänyttä tai selvästi epäterävää kuvaa ei kuitenkaan voi pelastaa.
Kuvat talteen, pakettiin
Väritasapainoa, valoa ja kontrastia voi säädellä. Mahdollisuus säätää valoisuutta ohjelmalla jälkikäteen sallii tarkoituksellisen alivalotuksen kuvattaessa. Alivalotus lyhentää valotus- eli suljinaikaa ja ehkäisee näin tärähtämistä.
Kuvista kannattaa säilyttää aina alkuperäisversiot tietokoneella tai rompulle poltettuna. Kuvien pakkauksessa vierekkäisiä pikseleitä yhdistetään ja niille annetaan yksi yhteinen väriarvo.
Kuvaa voi pakata paljonkin ilman, että ihmissilmä huomaa eroa. Pakattu kuva varaa vähemmän tilaa muistikortilla tai kovalevyllä. Kuvan käyttötarkoituksesta riippuu, miten sitä tulee myöhemmin käsitellä. Kuvan painaminen vaatii kuvalta paljon pikseleitä, jotta jälki olisi kelvollista.
Kuvan julkaisemiseksi internetissä tai lähettämiseksi sähköpostilla sitä puolestaan täytyy pakata huomattavasti.
Digijärjestelmäkamerat ovat paljon raskaampia ja kalliimpia kuin pokkarit. Järjestelmäkameroiden objektiivit ovat liian suuria asetettavaksi kaukoputken okulaarin perään, ja itse kamerarunko aivan liian raskas kiinnitettäväksi kaukoputkeen.
Mutta hyvä järjestelmäkamera teleobjektiiveineen tarjoaa paljon enemmän pikseleitä, huomattavasti enemmän toimintoja sekä selvästi lyhyempiä valotusaikoja, joita tarvitaan nopeissa tilanteissa ja liikkuvia kohteita kuvattaessa. Lintu löytyy ja tarkentuu järjestelmäkameralla selvästi nopeammin ja helpommin.
Pokkarikin kelpaa
Pienemmillä suurennoksilla kuvista tulee terävämpiä. Jos kuvaus on harrastuksessa tärkeintä tai jos se on ammattimaista, ei ilman järjestelmäkameraa tule toimeen.
Jos taas ensisijaisesti katsellaan ja kuvataan muiston tai dokumentin vuoksi, kelpaa pokkari kaukoputken jatkeena hyvin.
Kevyt pokkari kulkee helposti aina mukana, raskaan järjestelmäkameran kantaminen vaatii tiettyä asennoitumista. Hinta, kannettavuus ja suurennos ovat siis digiscopingin etuja. Kuvaustilanteen helppous ja nopeus sekä kuvanlaatu puolestaan ovat järjestelmäkuvaamiseen valtit.
Autuaaksi ihmisen tekee se, että on varaa kuljeskella molemmat välineistöt mukanaan!
