Metallissa musiikki on raskasta ja synkkää, ja niin ovat myös laulujen aiheet. Hurmeinen soturifantasia, lohduton maailmankuva, perversiot ja flirttailu pimeiden voimien kanssa ovat alan peruskauraa, eli normi, joka ei sokeeraa enää juuri ketään.
Kuulijan yllättämiseksi tarvitaan jotain hämmentävämpää ja yllättävämpää. Jotain sellaista kuin Diablon tänään julkaistavalla Mimic47-albumilla, jonka aihevalikoimaan kuuluu muun muassa suomalaisen maastohiihdon kohtalonhetket muutaman vuoden takaa.
"Kesällä 2004 jäi bändin sisällä juttu päälle, ja asia paisui kuin pullataikina. Että onko tämä tottakaan: salkkuja ja verisiä tuppoja löytyy ties mistä Ala-Tikkurilan Shelliltä. Aikuiset miehet ottavat tietoisen riskin, ja rupeavat selittelemään, ja lopuksi tunnustetaan usko ja toivotaan että kansa armahtaa", hymähtää Diablo-solisti Rainer Nygård.
Mimic47 välittää myös täysin toisenlaisia tunnelmia suomalaisesta mieshiihdosta rankasti paukuttavalla raidalla In Sorrow We Trust. Suorapuheisesta kunnian miehestä kertovan kappaleen esikuva on Kurikan jätti, Juha Mieto, jonka jämerää ulosantia lainataan myös albumin kansivihkossa.
"Pikkuisen olen kuitenkin huolestunut, kun Mieto on aikeissa lähteä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Ei se ehdokkuus sinänsä mitään, mutta systeemi saattaa hioa jopa tuollaisestakin miehestä särmät pois", Rainer Nygård pelkää idolinsa puolesta.
Mimic47:n singlenäkin julkaistun nimikappaleen pätkä The worst nightmare of your life has begun on tietysti lainaus Mika Myllylän testamentista Suomen kansalle, mutta toki kappale avautuu myös hiihtoa seuraamattomalle yleisenä kertomuksena ajojahdista ja yksilön piinasta.
Sama pätee koko albumiin: ahneuden, vihan ja valehtelun ympärille kiertyvistä lauluista monen voi kuulla vuoden 2001 tapahtumien jälkipyykkinä tai sitten ei.
"Aiheita käsitellään myös maailmankirjallisuudessa, ja niihinhän monet legendatkin perustuvat. Rockbiiseissä niistä voi kirjoittaa vähän erillä lailla. Bändin jätkät sanoivatkin, että sama mistä sinä ne sanat teet. Että pysytpähän vähän aikaa hiljaisena, kun purnaaminen vähentyy sitä mukaa, kun saat asiat paperille", Nygård naurahtaa.
Edellisellä Eternium-albumillaan kotimaisen raskaan rockin kärkeen kohinalla nousseen Diablon keulakuva Nygård on kotoisin Kalajoelta, samoin hänen kanssaan kappaleet säveltävä kitaristi Marko Utriainen.
Kaksikon yhteinen taival alkoi reilut parikymmentä vuotta sitten pikavauhtista trashmetallia paiskoneen kalajokisen Armatage-yhtyeen riveissä. "Oltiin sellaisia 14-15-vuotiaita höyrypäitä. Suosikista tuli luettua juttuja Metallicasta, että kyllä ne onkin rajuja jätkiä, kun ihan kädetkin murtuvat skeitatessa."
"Armatagessa rumpuja soittanut Markon velipoika Kari määritteli, että yhdessäkään biisissä ei tempo saa olla alle 240 iskua minuutissa. Kauhealla paatoksella väännettiin", muistaa Nygård metalliuransa alkuaikoja.
Mimic47:llä Diablo-kaksikon juurista kertoo levyn seesteinen hengähdystauko Kalla.
45 minuutin annos armottoman raskasta jöötiä on hyvä katkaista kevyemmällä pätkällä, tuumaa Nygåd.
"Kun Marko esitteli sävellyksen, olin että joo, ihan ok. Mutta sitten tuli mieleen tunnelma, minkä voi kuvitella olevan Kallassa kun on 30 astetta pakkasta ja tuuli vinkuu niin julmetusti pirtin nurkassa", Nygård tunnelmoi.