Yhdysvalloissa koettiin historiallinen poliittinen suunnanmuutos tiistaina kannatuskyselyiden ennakoimassa "sinisessä tsunamissa", jossa demokraatit marssivat voitosta voittoon maan välivaaleissa.
Keskiviikkoaamuna Suomen aikaa oli selvää, että ennusteiden mukaan demokraatit olivat saamassa haltuunsa sekä kongressin edustajainhuoneen että senaatin. Republikaanien rökäletappiota ennustavat muun muassa uutiskanavat CNN, NBC, New York Times ja Fox News.
Välivaaleissa valitaan kongressin 435-paikkainen edustajainhuone kokonaisuudessaan sekä 35 edustajaa satapaikkaiseen senaattiin. Republikaaneilla oli enemmistö molemmissa kamareissa. Vaalitulosta pidetään yleisesti presidentti Donald Trumpin toisen kauden politiikan täystyrmäyksenä.
New York Timesin arvostetun Needle-ennusteen mukaan demokraatit olisivat saamassa senaattiin peräti 55 senaattoria. Edustajainhuoneessa demokraatit ovat lehden ennusteen mukaan saamassa massiivisen, 256 paikan enemmistön. Edustajainhuoneen kohdalla äänimäärässä mitattuna yhdysvaltalaiset suosivat demokraatteja peräti 13 prosenttiyksikön mitalla.
Vaaleissa murtuivat monet republikaanien vanhoista vallan linnakkeista. Yksi seuratuimpia välivaalien kamppailuja on ollut Texasin senaattorikisa. Useiden yhdysvaltalaismedioiden ennusteiden mukaan voiton on ottamassa demokraattiehdokas James Talarico, josta on tulossa ensimmäinen texasilainen demokraattisenaattori vuosikymmeniin.
Talarico esitti raamatullisen vertauksen
Talarico kommentoi voittoaan raamatullisella vertauskuvalla, jonka mukaan hänen kampanjansa voitti Goljatin senaattikisassa.
– Tässä kisassa meillä oli vastassa omat Goljatimme. Maailman rikkain mies, maailman vaikutusvaltaisin mies ja Washingtonin sisäpiiri, Talarico sanaili voittopuheessaan viitaten Texasin vaaleihin rahaa syytäneeseen miljardööri Elon Muskiin sekä Trumpiin.
Daavidin ja Goljatin kertomus on Talaricon kampanjassaan aiemminkin käyttämä vertauskuva ylivoimaiselta näyttävän vihollisen lyömisestä altavastaajana. Kristitty Talarico on taustaltaan pappisseminaarin opiskelija ja on kampanjoinut republikaaneja vastaan avoimen uskonnollisista lähtökohdista.
Talarico voitti kohuissa ryvettyneen republikaaniehdokkaan, Texasin entisen oikeusministerin Ken Paxtonin. Yhdysvaltain toiseksi runsasväkisin osavaltio on ollut vuosikymmeniä republikaanien vahvaa kannatusaluetta. Edellisen kerran texasilaisäänestäjät ovat valinneet demokraatin maan senaattiin 1980-luvun lopulla.
Historialliseen tulokseen yllettiin myös toisessa osavaltiossa, joka on perinteisesti kuulunut visusti republikaanien tulipunaiseen valtavyöhykkeeseen. Kansasista on tulossa ensimmäinen demokraattisenaattori kongressiin lähes sataan vuoteen. Demokraattien Adam Hamilton on ennusteiden mukaan voittamassa istuvan republikaanisenaattorin Roger Marshallin.
Trump sanoo hyväksyvänsä tulokset
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo hyväksyvänsä kongressin välivaalien tulokset. Trump kommentoi asiaa yhdysvaltalaislehti New York Timesille. Trump sanoo, että hänen hallintonsa aikoo tehdä yhteistyötä demokraattien kanssa.
Trump kommentoi Truth Social -viestipalvelussaan, että republikaanit olisivat saavuttaneet murskavoiton kongressin välivaaleissa, jos hän olisi ollut ehdolla.
Trump myös kehui demokraattien tehneen hyvää työtä ja käyneen hyvän vaalikamppaillun välivaaleissa. Fox-kanavan haastattelussa presidentti niin ikään kiisti, että tappio olisi hänen syynsä.
Äänestys jatkuu vielä osassa Yhdysvaltoja läntisillä aikavyöhykkeillä. Ensimmäiset vaalihuoneistot sulkeutuivat Suomen aikaa alkuyöstä, ja viimeiset sulkeutuvat aamun aikana. Tulos määrittää paljolti sen, millaiseksi Trumpin toisen presidenttikauden jälkipuolisko muodostuu. Trumpin kerrottiin seuraavan vaalipäivän sujumista Valkoisesta talosta.
Vaikka välivaaleissa onkin kyse sisäpolitiikasta, on ulkopolitiikka näytellyt roolia vaaliteemoissa Iranin-vastaisen sodan muodossa erityisesti polttoaineiden hintojen takia.
Yhdysvaltain välivaaleissa äänestäjät sanoivat ei sodalle, kommentoi Iranin pääneuvottelija Mohammad Bagher Ghalibaf X:ssä. Ghalibaf varoitti seurauksista, jos Yhdysvaltain hallinto "pettää kansansa tahdon" ryhtymällä jälleen kiihtyviin sotatoimiin Irania vastaan.
Pohjois- ja Etelä-Carolina demokraateille
Yhdysvaltalaismedian mukaan demokraatit nappasivat republikaaneilta senaattoripaikat myös Ohiossa sekä Pohjois- ja Etelä-Carolinassa. Ohiosta senaattiin palaa parin vuoden tauon jälkeen demokraattien Sherrod Brown.
Etenkin eteläisemmän Carolinan kääntyminen demokraateille tuli monille yllätyksenä. Ennusteiden mukaan Annie Andrews voittaa Etelä-Carolinassa republikaanien Darline Grahamin, joka nousi senaattoriksi hänen veljensä Lindsey Grahamin kuoltua. Republikaanipresidentti Trump oli vahvasti tukemassa Darline Grahamin kampanjaa.
Etelä-Carolinasta on valittu viimeksi demokraatti Yhdysvaltain senaattiin 1990-luvun lopulla.
Suurten medioiden ennusteiden mukaan Pohjois-Carolinan entinen kuvernööri Roy Cooper voittaa kisassa republikaanien Michael Whatleyn. Vaa'ankieliosavaltiona usein pidetystä Pohjois-Carolinasta valittiin demokraatti senaattiin viimeksi vuonna 2008.
Myös Iowan osavaltiosta on yhdysvaltalaismedioiden ennusteiden mukaan nousemassa demokraatti senaattiin. Josh Turek vei senaattipaikan republikaaneilta päihittämällä vastaehdokkaansa Ashley Hinsonin. Demokraatit ovat voittamassa myös Mainen osavaltion senaattoripaikan. Troy Jackson on syrjäyttämässä pitkäaikaisen republikaanisenaattori Susan Collinsin.
Senaattiin ensimmäinen avoimesti homo mies
Vaa'ankieliosavaltio New Hampshiressä Chris Pappas säilyttää demokraattien paikan senaatissa. Pappas on ensimmäinen avoimesti homoseksuaali mies, joka valitaan maan senaattiin.
Median ennusteissa Georgian osavaltiota edustavan demokraattisenaattorin Jon Ossoffin ennakoidaan säilyttävän paikkansa senaatissa. Vuonna 2021 senaattiin noussut Ossof voittaa kisassa senaattorin paikkaa tavoitelleen republikaani Mike Collinsin. 39-vuotias Ossoff on CNN:n mukaan ensimmäinen toiselle kaudelle Georgiassa valittu demokraattisenaattori sitten vuoden 1990.
Edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja, demokraatti Hakeem Jeffries säilyttää paikkansa kongressin alahuoneessa, ennakoi CNN. New Yorkista valittu Jeffries on näillä näkymin nousemassa ensimmäiseksi mustaksi edustajainhuoneen puhemieheksi.
Juttua päivitetään.
STT:n työryhmä: Lassi Lapintie, Hannu Aaltonen, Minja Viitanen, Saara-Miira Kokkonen ja Elias Peltonen. Lähteenä myös uutistoimisto AFP.