Vahvatunnelmaisista hiteistä On The Beach ja The Road To Hell tunnettu Chris Rea sukeltaa musiikkinsa alkulähteille uudella Stony Road -levyllä.
Paluun otsikoihin tekee erityisen konkreettiseksi se, että raspikurkku oli vähällä siirtyä yläkerran orkesteriin sitten viime albumin. Miehen haima teki tenän ja yhtäkkiä mikään ei ollut kuin ennen.
"Moni varmaan ajattelee, että tuhosin haimani viinalla mutta se ei pidä paikkaansa. Sairaus johtui sappikivistä ja kun diagnosointi kesti pitkään, haima ehti kuoleentua täysin. Selviämismahdollisuudet olivat yhden suhde kolmeen", Chris Rea, 51, muistelee.
Leikkaus kesti 14 tuntia ja seuraava puoli vuotta meni toipumiseen. Sen jälkeen Rea päätti keskittyä bluesiin, musiikkiin josta miehen koko tuotanto on tämän omien sanojen mukaan ponnistanut jo kolme vuosikymmentä.
"Kyse ei ole niinkään juurille paluusta, vaan ylimääräisen sälän riisumisesta musiikista. Blues on koko ajan ollut mukana, mutta sen päälle on kasattu kaikenlaista kuorrutusta tuotantoportaan halusta. Tällä kertaa jätimme musiikin alkuperäiseen muotoon ja jäljelle jäi vain oleellinen. Oltuani läheltä piti -tilanteessa en halunnut enää palata vanhaan ja antaa muiden sanella ehtoja", Rea selvittää.
Juurevan levyn voi nähdä eräänlaisena votiivityönä - kiitoslahjana palastumisesta.
"Juuri ennen leikkausta kuulin yhden hoitajista sanovan: 'Hän teki On The Beachin'. Ei sillä että siinä laulussa olisi mitään vikaa, mutta viimeinen ajatus, minkä muistan ennen nukahtamista oli: 'Mikäli nyt kuolen, kaikki muistavat minut vain tyyppinä, joka teki On The Beachin'. Tajusin että minun on selviydyttävä ja saatava ihmiset huomaamaan, että osaan muutakin", Rea käkättää narkoosimuistolle.
Listojen musta hevonen
Tupla-cd Stony Road kyykytti epäilijät nousemalla brittilistalle ilmestyttyään. Albumilla Rea ammentaa muun muassa blues-jäärä Charlie Pattonin ja gospel-laulajien Sister Rosetta Tharpen ja Blind Willie Johnsonin maanläheisistä tyyleistä. Haitarin ja banjon käyttö säestyksessä erottavat soinnin vaikkapa chicagorunttauksesta.
Menestys ei sinänsä yllätä. Realla on valtava fanipohja miljoonia myyneiden hittialbumien ansiosta. Hyvää vastaanottoa on enteillyt myös pienimuotoinen roots-musiikin suosiopiikki. Rean bluesnäkemykset ovat linjassa esimerkiksi Joel ja Ethan Coenin kassamagneettielokuva O Brother, Where Art Thoun? hittisoundtrackiin, jonka blues-bluegrass -poljento kiipesi listoille.
Albumilla Rea haluaa tuoda julki paitsi omat lähtökohtansa, myös bluesin moni-ilmeisyyden.
"Minä vain yhdistän irlannin-italialaiset näkemykseni senegalilaisjuuriseen gospeliin, mikä on linjassa bluesin alati muuttuvan ja eri elementtejä itseensä sisällyttävän perusluonteen mukaista", taustaltaan monikulttuurinen mies nauraa.
"Monelle bluesissa on kyse pelkästään kitaran ripeästä kurittamisesta. Minulle blues on tunnetta ja tunnetilan onnistunutta välittämistä henkilöltä toiselle tietynlaisen saundin kautta", kitaristinakin arvostettu Rea analysoi.
Rea on tehnyt musiikkia 1970-luvun alusta lähtien. Karismaattisen miehen pariakymmentä albumia on myyty yli 22 miljoonaa kappaletta. Vaikkei taloudellista tarvetta ole, loppuvuoden Rea keikkailee levytysmiehistön kanssa.
Soittamisen ohessa hän keskittyy tuoreimpaan harrastukseensa öljyvärimaalaukseen.
"Taiteita opiskellut vaimoni auttoi minut harrastuksen alkuun, kun lääkärit olivat kertoneet, että tarvitsen jotain puuhaa, jonka parissa rentoutua. Teen harjoituksia jaksoittain. Esimerkiksi yhtenä viikkona opettelen varjostuksia, seuraavan viikon treenaan perspektiiviä. Sitten minulla on oma juttuni: maalaan sinisiä kitaroita eri tilanteisiin - niitä löytyy levykansistakin", maalari mainostaa.
"Mitä musiikkiin tulee, tulevaisuudessakin astelen kivisellä tiellä, vaikka saatan ottaa taiteellisia vapauksia sen suhteen", Rea vihjaa.
