Cheek tienasi vä­hem­män kuin kahtena edel­li­se­nä vuonna

Rap-artisti Cheek eli Jare Henrik Tiihonen, 34, tienasi viime vuonna noin 198 tuhatta euroa.

Cheek Oulun jäähallissa helmikuussa.
Cheek Oulun jäähallissa helmikuussa.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Rap-artisti Cheek eli Jare Henrik Tiihonen, 34, tienasi viime vuonna noin 198 tuhatta euroa. Niistä noin 177 tuhatta euroa oli ansiotuloja ja noin 20 tuhatta euroa pääomatuloja.

Cheekin tulot laskivat kahdesta edellisvuodesta. Edellisvuonna Tiihonen tienasi yhteensä 243 583 euroa. Tuolloin ansiotuloja oli 225 304 euroa, pääomatuloja 18 279 euroa.

Vuonna 2013 Cheek tienasi reilut 200 tuhatta euroa.

Tiihonen julkaisi viime vuoden lokakuussa Alpha Omega -albumin. Sitä seurasi tämän vuoden puolella megalomaaninen Alpha Omega -jäähallikiertue, jota varten Cheekille muun muassa tehtiin mittatilauksena suunniteltu lava.

Syyskuussa artisti puolestaan tiedotti palaavansa loppuvuodeksi intiimeille klubikeikoille.

Lokakuun alussa Jare Henrik Tiihonen kohautti kertomalla julkisuuteen Kuukausiliitteen haastattelussa sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Tänä syksynä ilmestyi myös Cheekin elämäkerta, JHT – Musta lammas, jonka on kirjoittanut Mikko Aaltonen.

Katso Pohjois-Pohjanmaan ja muiden maakuntien suurituloisimmat Kalevan verokoneesta.

Lue kaikki veropäivän jutut aihesivulta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä