Kesähelmi: Pe­rä­me­ren saa­ris­toon pääsee ke­sä­ret­kel­le ve­neel­lä

Juhannuksen lehti: Lue ju­han­nuk­sen nä­köis­leh­ti täältä

Brit­ti­lei­di kuvaa kir­jas­saan kos­ken­las­kua ja ihmisiä mat­kal­la Ka­jaa­nis­ta Ouluun

Englantilainen naiskirjailija Mrs. Alec Tweedie ihastelee tervanpolttajien sitkeyttä Oulujokivarressa heinäkuussa 1896.

Tervanpolttajia matkalla Oulusta kotiinsa. Englantilaisen matkakirjailijan huomio kiinnittyi heidän paljaisiin jalkoihinsa.
Tervanpolttajia matkalla Oulusta kotiinsa. Englantilaisen matkakirjailijan huomio kiinnittyi heidän paljaisiin jalkoihinsa.

Brittileidi kuvaa kirjassaan koskenlaskua ja ihmisiä matkalla Kajaanista Ouluun.

Englantilainen naiskirjailija ihastelee tervanpolttajien sitkeyttä Oulujokivarressa. Vauhti täysillä tervaveneillä on leikinlaskua siihen nähden, miten kotimatkalla vastavirtaan saa punnertaa, vaikka veneet ovat tynnyreistä tyhjät ja perstaskut seteleistä täydet.

Kirjailija Mrs. Alec Tweedie kuvaa näkemäänsä matkalta, jonka hän seurueineen teki vesitse Kajaanista Ouluun 120 vuotta sitten heinäkuussa 1896.

”Virran varrella kohtasimme monia miehistöjä, jotka hinasivat tyhjiä veneitä kohti Kajanaa. Mahtoi olla puuhaa siinä helteessä! Ei ihme että kaikki kauhistelivat paluumatkaa. Mies- ja naisparat kiskoivat veneitä kohti Venäjää.”

Leidi itse oli kasvanut Lontoossa. Oulujoella hän kummastelee vastaantulijoiden paljaita jalkoja, kun nämä virtapaikoissa vetävät solakkaa venettään rantakivikoilta käsin ylöspäin. Myötävirtaan tervatynnyrit hulahtavat Oulun tervaporvareille parissa päivässä, mutta kotiintulo ottaa useamman viikon.

”Oudon epätasainen kivireunus, jolla astellen he hinasivat veneitä, näytti niin karhealta kuin se minä hetkenä tahansa hankaisi puhki heidän paljaat jalkapohjansa. Kaksi ihmistä kiskoi köydestä ja kolmas piteli venettä loitolla kiviseinämästä pitkällä seipäällä: niin he kaksi tai kolme viikkoa kiskoivat tyhjää venettä, tai tyynemmissä suvantokohdissa soutivat tai purjehtivat samaa väliä jonka me nyt sujautimme hetkessä kokka kohisten.”

Mrs. Alec Tweedie oli aikaisemmin talvisessa Norjassa sekä Skotlannin Ylämaalla kolunnut 34-vuotias matkakirjailija. Viktoriaanisen ajan ankarassa tapakulttuurissa naisilla ei ollut tapana uskaltautua tutkimusmatkoille, mutta Tweedie oli juuri jäänyt leskeksi, joten hänellä oli perhe-elämän puolesta mahdollisuus kiertää erikoisia kohteita.

Tweedien seurue etenee Oulujärven poikki pienellä höyrylaivalla. Vaalassa he astuvat tervaveneisiin, jotka laskumiehet ohjaavat läpi Niskakosken ja Pyhäkosken. Muhokselta matka jatkuu taas höyrylaivalla Ouluun. Kirjailija ylistää koskenlaskuelämystään.

”Uleåborgin koskien laskeminen tervaveneellä kuuluu jännittävimpiin kuviteltavissa oleviin elämyksiin. Jääkelkkailu Hollannissa, skilöbnunt (lumikengillä kävely) Norjassa, ratsastus Marokossa – kaikilla niillä on oma viehätyksensä ja vaaransa  – mutta jopa parkkiintuneesta matkaajasta koskenlasku tervaveneellä putouksissa on aivan uudella tavoin iloinen kokemus.”

Oulussa brittikirjailija seuraa tervan lastausta. Tervaa lähtee kaupungista valtamerilaivoilla joka kesä 50 000–70 000 tynnyriä.

”Melkoinen näky! Kuin Lontoon viiniholveissa tynnyrit ladotaan kolmeen kerrokseen, mutta täällä aidatulle alueelle paljaan taivaan alle. Ennen laivaamista ulkomaille jokainen tynnyri tarkastetaan, ja meidän saapuessamme tarkastaja oli juuri tehtävässään ja tynnyreiden tapit auki. Miehellä oli letkuvarsisaappaat ja saappaan varressa samanlainen mustepullo kuin lontoolaisella panimomestarilla.”

Mrs. Alec Tweedie näkee myös lohenpyyntiä ja kalojen käsittelyä. Pyynti oli päässyt alkuun, kun puunuitto siltä kesältä oli ohi.

”Kaikkeen suhtauduttiin hyvin liikemiesmäisesti ja puhtautta varjellen. He leikkasivat kurkut auki ja ihmeellisen nopein liikkein viilsivät halki vatsan ja vetivät näkyviin suoliston salaisuudet, jotka myytiin erikseen köyhille. Sitten lohet ladottiin käsikärryihin ja työnnettiin jääkellariin. Jokainen kala punnittiin grammalleen ja merkittiin kirjaan, suuret eroteltiin pienistä ja pakattiin suuriin puusaaveihin, ja muutamassa tunnissa ne olivat matkalla Pietariin.”

Kankeita, hitaita ja myös likaisia, kuvaa 34-vuotias naiskirjailija Lontoosta suomalaisia kirjassaan Through Finland in Carts (Hevoskärryillä läpi Suomen), suomennettu versio Matkalla Suomessa 1896.

Uteliaisuus suomalaissa huvittaa kirjailijaa.

”Se kuuluu luonteeseen yhtä lailla kuin suuri itsepäisyys, itsepintainen totuudenjano ja ihmeellinen rehellisyys. Ja suomalainen läähättää aivan skotin niskaan siinä ettei häneltä ikinä saa suoraa vastausta.”

Matkakirjailija nosti Suomea lännen piiriin

Mrs. Alec Tweedie oli oikealta nimeltään Ethel Brilliana Tweedie (1862–1940). Hän teki seurueineen kesä–heinäkuussa 1896 kiertomatkan reitillä Helsinki–Viipuri–Sortavala–Valamon luostari–Lappeenranta–Savonlinna–Punkaharju–Kuopio–Iisalmi–Kajaani–Oulu.

Seurue tuli Kajaanista höyry- sekä terveveneillä vajaassa kahdessa vuorokaudessa Ouluun, josta Tweedie matkusti laivalla Hankoon.

Mikko Myllykoski toteaa Helsingin yliopiston historian gradussaan Matkakirjailija oman kulttuurinsa tulkkina – Ethel Tweedien katse Suomeen 1896, että Tweedie sijoittaa kohtaamansa oudot tavat ja ilmiöt primitiiviseen periferiaan, joka tulee tutuksi, koska muistuttaa Skotlannin Ylämaata. Kirjailija huomaa suomalaisen naisen erityisen tasa-arvoisen aseman.

”Mongolipiirteistä huolimatta Tweedie piti suomalaisia älyllisesti ruotsinkielisen yläluokan veroisina ja teoksellaan liitti Suomea lännen kulttuuripiiriin”, Myllykoski tulkitsee.