Brexit huo­let­taa Es­pan­jan brit­te­jä

Espanjassa asuvat britit ovat hyvin huolissaan, mitä Britannian ero EU:sta voisi merkitä heille.

Espanjassa asuvat britit ovat hyvin huolissaan, mitä Britannian ero EU:sta voisi merkitä heille.

Moni Espanjan noin miljoonasta britistä tarvitsee lääkkeitä ja terveydenhoitoa. EU-kansalaisina he saavat ne samaan hintaan kuin paikalliset. Millaiset ehdot olisivat EU:n jättäneille briteille, on täysin auki.

Espanjassa asuva radiojuontaja Stephen Ritson uskoo, että ero unionista väistämättä heikentäisi brittien asemaa EU-maissa. Hän ei pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa EU antaisi unionin jättäneille samat tai paremmat edut kuin EU:n omille kansalaisille.

Arkkipiispa asettui EU-jäsenyyden taa

Britanniassa yksi maan korkeimmista uskonnollisista johtajista on asettunut julkisesti tukemaan maan EU-jäsenyyttä. Canterburyn arkkipiispa, anglikaanisen kirkon johtaja Justin Welby kertoi EU-kannastaan Daily Mail-lehden sunnuntaipainoksessa.

Welby sanoo kannattavansa ennemmin "siltojen kuin muurien rakentamista". Welby sanoi olevansa huolissaan mahdollisen EU-eron talousvaikutuksista. Hänen mukaansa EU-ero ei ratkaise myöskään maahanmuuton nostattamia huolia. Pakolaiskriisi tulee hänen mukaansa ratkaista "taipumatta noudattamaan huonoimpia vaistojamme".

Arkkipiispa kuitenkin lisäsi, että jokaisen on Britanniassa tehtävä oma äänestyspäätöksensä.

- Missään nimessä minulla ei ole mitään taivaallista kuumaa linjaa oikean vastauksen äärelle.

Britanniassa äänestetään EU-jäsenyyden jatkosta 23. kesäkuuta. Pääministeri David Cameronin johtama EU-jäsenyyttä puolustava kampanja ei ole onnistunut saamaan brittien selvää enemmistöä taakseen.

Tällä hetkellä EU-eron kannatus ja vastustus ovat Britanniassa suurin piirtein yhtä yleisiä. Osa tuoreimmista mielipidemittauksista, mukaan lukien The Independent -lehden mielipidekysely, näyttävät EU-eron kannattajien vahvistaneen asemiaan loppukirissä ennen äänestystä.

Ilmoita asiavirheestä