Boston Globe: Bos­to­nin pom­mi­epäil­lyt vel­jek­siä

Bostonin poliisi on etsintäkuuluttanut 19-vuotiaan miehen, joka median aiempien tietojen perusteella on maanantaisen maratoniskun epäilty.

Bostonin poliisi on etsintäkuuluttanut 19-vuotiaan miehen, joka median aiempien tietojen perusteella on maanantaisen maratoniskun epäilty.

Yhdysvaltalaismedian mukaan Bostonin pommiepäillyt ovat veljeksiä.

Uutistoimisto AP:n lähteiden mukaan he olisivat kotoisin Venäjältä Tshetshenian läheltä ja olisivat asuneessa Yhdysvalloissa ainakin vuoden. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja.

Toinen pommiepäillyistä jatkaa yhä pakoaan. Toinen kuoli tulitaistelussa poliisin kanssa aiemmin tänään. Medialähteiden mukaan kuollut mies oli 26-vuotias.

Poliisi on kehottanut kaikkia bostonilaisia pysymään sisätiloissa, koska etsintäkuulutettu mies on aseistettu ja vaarallinen. Hänellä epäillään olevan mukanansa räjähteitä. Myös kuolleesta epäillystä löytyi räjähteiden aiheuttamia vammoja.

Bostonin alueen juna- ja bussiliikenne on myös pysähdyksissä etsintöjen takia.

CNN:n mukaan poliisi kuljettaa naisia ja lapsia busseissa pois Watertownin alueelta, missä etsintöjä on tehty. Useita kouluja, muun muassa Harvardin yliopisto, on suljettu.

Toinen epäillyistä kuoli aiemmin tänään epäiltyjen ja poliisin välisessä tulitaistelussa. Lisäksi yksi poliisi haavoittui vakavasti.

Ennen Watertownia kaksikko oli yrittänyt ryöstää kaupan Bostonin lähellä. Epäillyt jatkoivat matkaa kuuluisaan MIT-yliopistoon, jossa yksi poliisi ammuttiin kuoliaaksi.

Katso FBI:n julkaisema video epäillyistä:

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä