Tiedätkö sen tunteen, kun aivoihin sattuu? Se tunne tulee usein esimerkiksi silloin, kun lukee omasta mielestään käsittämättömän kirjoituksen, johon ei pysty samaistumaan ollenkaan. Tai silloin, kun keskustellaan jostain täysin epäoleellisesta.
Tällaista päänsärkyä koin, kun uutisoitiin, että James Bondin 007-koodinimen saisikin seuraavassa elokuvassa tummaihoinen nainen. Aiheesta on jauhettu minun somekuplassani jo paljon, mutta en malta olla vielä itsekin sivuamatta sitä.
Viime viikkoina on toistuvasti tullut vastaan tekstejä, joissa nostetaan esille jokin suosikkisarja menneisyydestä ja sitten lynkataan sitä – onhan päähenkilö rasisti, sovinisti, homofoobikko, joka omii alkuperäiskansan kulttuuria ja on kaikin tavoin huono ihminen. Jos pidät hahmosta, kertoo se jotain itsestäsikin.
Viimeisimpänä ärsyynnyin Helsingin Sanomien viime viikolla julkaisemasta artikkelista, joka kertoi Frendeistä ja Seinfeldistä. Tekstin mukaan sarjat ovat ikääntyneet, mutta toinen teki sen arvokkaasti ja toinen on niin homofoobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää.
On vaikea sanoa, missä kohdin mopo on lähtenyt keulimaan.
Jokaisesta hahmosta voi löytää epämiellyttäviä piirteitä niin oikeassa elämässä kuin fiktiivisessä maailmassa. Se, että niitä on, tekee hahmosta inhimillisen ja siten myös kiinnostavan.
Ongelmana pidetään nyt paitsi sitä, että sarjojen hahmot ovat ”jääneet tästä ajasta jälkeen” myös sitä, että ihmiset suhtautuvat hahmoihin niin sympatisoiden, ettei niistä saisi poikkipuolista sanaa sanoa.
Tokihan Frendien mieskolmikkoa voidaan haukkua, mutta onko sekään tätä päivää, että osoitetaan syyttävällä sormella, että tässä ja tässä kohtaa sorretaan naisia, tässä homoja.
Tasavertaisuus on ihmisoikeuskysymys ja päämäärä, jota tulee tavoitella aina ja kaikkialla, taiteessakin. Mutta taiteilijalla on myös vapaus luoda oma maailmansa, tarinansa ja viitekehyksensä, jonka sisälle se asettaa tietynlaiset hahmot. Kunnioitetaan sitä.