Amerikkalainen teknologiablogi AllThingsD uutisoi, että yhteisöpalvelu Twitter aikoo julkaista viikonloppuna oman musiikkipalvelun.
Blogin mukaan Twitterin uusi sovellus ehdottaa käyttäjälle musiikkia muun muassa sen perusteella, kenen tviittejä käyttäjä seuraa. Sovelluksen kautta voi myös kuunnella musiikkia tai hakea niitä edelleen muista palveluista kuten iTunesista tai Soundcloudista. Sovelluksen avulla voi myös katsoa Vevon musiikkivideoita.
AllThingsD:n mukaan Twitterin julkistaminen on ajoitettu musiikkifestivaali Coachellan aikaan, joka käynnistyy tänä viikonloppuna Kaliforniassa.
Twitter ei vahvistanut asiaa, mutta sanoi hankkineensa viime vuonna musiikkia suosittelevan palvelun nimeltä We Are Hunted ja kehittävänsä sen teknologiaa omiin tarpeisiinsa.