Au­rin­koi­sen Flo­ri­dan ko­ro­na­ti­lan­ne on synkkä – Palm Beac­his­sa asuva suo­ma­lai­nen: "On niitä, jotka ottavat koronan va­ka­vis­saan ja niitä, jotka eivät ol­len­kaan ymmärrä sitä"

Floridassa koronatartuntojen ja -kuolemien määrä kasvaa. Kasvua on selitetty sillä, että osavaltio purki rajoituksiaan touko- ja kesäkuussa, kun koronaa ei ollut vielä saatu kuriin. Palm Beachissa asuvat suomalaiset Sirpa Aho ja Anja Laurila kertovat tunnelmistaan Yhdysvaltojen koronakeskittymässä.

Sirpa Ahon läheinen veneramppi suljettiin aikaisemmin, mutta nyt se ja muut julkiset paikat on Palm Beachissa, Floridassa avattu.
Sirpa Ahon läheinen veneramppi suljettiin aikaisemmin, mutta nyt se ja muut julkiset paikat on Palm Beachissa, Floridassa avattu.

"Auringonpaisteen osavaltiossa", eli Yhdysvaltojen Floridassa eletään synkkiä aikoja.

Torstaina siellä kuoli 173 ihmistä koronavirukseen. Se on osavaltion ennätys.

Miamia on kutsuttu maan uudeksi koronakeskittymäksi. Päivittäiset tartuntamäärät kasvavat osavaltiossa edelleen.

Suhteutettuna Floridan noin 21,5 miljoonan asukaslukuun siellä on todettu eniten uusia tartuntoja Yhdysvalloissa viimeisen viikon aikana.

Floridan osavaltio on suositellut erilaisia toimia, kuten turvavälejä, suurien kokoontumisten välttämistä ja hygieniasta huolehtimista, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä