Kuten viimeaikainen keskustelu osoittaa, korkean rakentamisen kannattajat ja vastustajat Oulussa jakautuvat selvästi.
Tilanne on pysynyt samana historian valossa: vasemmisto vastustaa ja oikeisto kannattaa.
Ennen vuoden 1968 vasemmistovaltuustoa Oulun keskustaan rakennettiin korkealle Yhdystorni, Vakuutustorni, Klubitalo, Kassatalo ja Hallituskadun eteläpuoli.
Kun vasemmistolainen valtuusto sai vallan avaimet 1968, korkea rakentaminen loppui kuin seinään.
Silloinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, Hintan kirkkoherra Eljas Mikkonen (sd.) ja vasta valittu kiinteistöasioista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Paavo Korhonen (vas.) panivat arkkitehti Irma Mikkolan tekemään Oulun ruutukaava-alueelle asemakaavan, jossa piti erityisesti ottaa huomioon vasemmiston kaunaisuus ruutukaava-alueella olevia yksityisiä maanomistajia kohtaan.
Niinpä Mikkola laati asemakaavan, jossa tehokkuusluku eli rakennusoikeus tontin pinta-alalle ylitti harvoin yhden.
Nyt korkean rakentamisen aikana tehokkuusluvun pitää olla vähintään viisi keskustan reuna-alueilla ja ainakin kymmenen ihan ydinkeskustassa.
Keskustaan tulee saada korkeita rakennuksia, koska se on ainoa tapa lisätä keskustan asukasmäärää ja palveluja ja välttää haja-asutuksen moninaiset haitat.
Rakennettavien asuntojen koolla ei mielestäni ole mitään merkitystä.
Sellaiset asuntokoot menevät hyvin kaupaksi, jotka kiinnostavat ostajia, vuokralaisia ja sijoittajia. Joten niitä tehtäköön – keskustaan ja korkealle.