Pasifistina minuakin ihmetyttää, kun joskus kuulee sanottavan, että Suomessa ei asepalvelusta tarvita, armeija on verorahojen tuhlausta ja palvelus on liian rankka.
Etenkin viime vuosina vahva armeija on kuitenkin osoittautunut tärkeäksi ehkäisykeinoksi esimerkiksi Venäjän toimintaa vastaan. Hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että idän ”veljeen” ei voi edelleenkään luottaa. Itärajalla tapahtunutta turvapaikanhakijakriisiäkään ei olisi saatu hillittyä yhtä hyvin ilman Suomen armeijan nopeaa ja tehokasta virka-apua.
Muutenkaan ei eletä enää 1990-luvulla: simputusta ja suorastaan epäinhimillisiä alikersantteja ei juurikaan löydy. Vasta armeijasta päässyt läheiseni on kehunut lukuisia kertoja nykyisen asepalveluksen mukavia esimiehiä, maittavaa ruokaa ja hyviä oloja.
Toisaalta hän pääsi normaalia mukavampiin töihin, joten arki oli rauhallista ja vapaata. Silti, muiltakin prikaatin jäseniltä on kuulunut hyviä palautteita armeijan positiivisesta ja kannustavasta menosta. Kaikissa paikoissa ei tietenkään näin mukavaa ole, mutta parantuneet olot täytyy muistaa, kun puhutaan nykyisestä asepalveluksesta.
Eräs suuri ongelma monella armeijan käyneellä on ollut surkea terveydenhuolto. Läheiseni teloi polvensa, eikä asialle tehty mitään moneen kuukauteen lukuista valituksista huolimatta, ja lopulta kipu kehittyi niin vakavaksi, että kävelykin oli tuskallista. Tämä on vain yksi esimerkki monista huonosti hoidetuista loukkaantumisista sekä terveysongelmista, ja varmasti löytyy muitakin osa-alueita, jonne tarvitsisi uudistuksia.
Nykyään armeija ei kuitenkaan ole enää paikka, jossa pojista tehdään miehiä puskemalla henkinen ja fyysinen terveys äärirajoille. Armeija on paikka, jossa opitaan aikuistumista, ohjeiden noudattamista, oma-aloitteisuutta, itsensä ylittämistä sekä tietenkin taistelutaitoja.
Palvelus on myös rankka ja aika-ajoin vaikea kokemus, mutta siinä juuri harjoitellaan pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuutta.
Asepalveluksen rahoittamista ei mielestäni pitäisi lopettaa, ja itse asiassa sitä voisi lisätä joissain osa-alueissa. Myös naispuolisten laittaminen kutsuntoihin olisi hyvä muutos, ja saisi varmasti enemmän naisia kiinnostumaan armeijasta; he vasta sisukkaita ovatkin.
Monien sukupuolien ja ihmistyyppien kirjo palveluksessa – etenkin vähänkään arvokkaammissa tehtävissä – olisi hyvä parannus monipuolisuuden ja tasa-arvon kannalta. Vaikka on surullista, että tarvitsemme pakollisen asepalveluksen naapurimaamme johdon takia, maamme puolustus on tärkeää. Sen takia tällaisena täysin sodanvastaisenakin voin ilomielin mennä armeijaan!
Heini Vihermaa
kahdeksasluokkalainen, Oulu