Ase­mam­me bio­lo­gi­se­na sukuna on ajettu alas

Tarina on osa laajempaa kokonaisuutta, joka kertoo ihmisten kokemuksista Oulun lastensuojelusta.

-

Tarina on osa laajempaa kokonaisuutta, joka kertoo ihmisten kokemuksista Oulun lastensuojelusta.

Sisareni lapsi otettiin pian syntymänsä jälkeen kiireellisesti huostaan ja sijoitettiin sijaisperheeseen. Me sukulaiset saimme tavata lasta säännöllisesti kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan luonamme.

Sitten sijaisperhe muutti toiselle paikkakunnalle ja tapaamiset harvenivat. Näimme lasta joka toinen kuukausi, kun sijaisperhe vieraili Oulussa.

Erilaisiin syihin vedoten tapaamisia ryhdyttiin rajoittamaan vielä tätäkin harvemmaksi ja ne siirtyivät Oulun ensi- ja turvakodille. Päätökset teki sosiaalityöntekijä, joka oli tietämättämme vaihtunut. Olemme tuloksetta pyytäneet hänen vaihtamistaan, sillä mielestämme hän on jäävi toimittuaan aikanaan perheemme sosiaalityöntekijänä.

Nyt edellisestä tapaamisesta on kulunut 1,5 vuotta. Emme ole käytännössä lapseen yhteydessä mitenkään, sillä sijaisperheen mukaan hän ei ole halukas siihen.

Olemme syvästi pettyneitä lastensuojelun toimintaan. Tapaamisrajoituksia ei ole poistettu, vaikka niille ei mielestämme ole aihetta.

Koemme, että asemamme lapsen biologisena sukuna ja perheenä on tietoisesti ajettu alas. On käsittämätöntä, miten viranomaiset pystyvät vieroittamaan lapsen rakastavista läheisistään.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä