Elokuvat Coco 2D ja 3D, Yhdysvallat 2017. Ohjaus: Lee Unkrich. Suomenkielisissä pääosissa: Luca Elshout, Markus Niemi, Waltteri Torikka, Sari Ann Stolt, Ritva Oksanen, Lari Halme, Meeri Koutaniemi. – Plaza & Star, Oulu.
Disney Pixarin animaatioilta on totuttu odottamaan erityistä laatua, mutta viimeisimmät Kunnon dinosaurus (2015), Doria etsimässä (2016) ja Autot 3(2017) eivät varsinaisesti poikenneet massasta. Kaksi viimeistä olivat kaiken lisäksi vain vanhojen tarinoiden uudelleenlämmittelyjä.
Näin ollen on ilo todeta, että animaatiostudion tuorein tulokas Cocoon on paitsi juoneltaan, myös visuaaliselta toteutukseltaan Disney Pixarin edellisen napakympin, Inside Outin (2015) tasoa.
Miguel (mainio Luca Elshout) elää musiikille, mutta perhe ei siedä musiikkia. Ohjeistus on tiukka ja sitä vaalii etenkin isoäiti Abuelita (Ritva Oksanen), joka ajattelee, että musiikki oli aikanaan syy perheen rikkoutumiseen.
Meksikoon sijoittuva tarina kietoutuu vahvasti perheen, suomalaisittain katsottuna suvun, ympärille.
Miguel lähtee kuitenkin seuraamaan sydämensä ääntä ja saa yllättäen varsin tuntuvan kosketuksen kuolleisiin esi-isiinsä ja sukunsa historiaan. Käy ilmi, etteivät asiat olekaan aivan siten kuin isoäiti on ne tulkinnut.
Cocon juoni on nokkela. Esi-isät otetaan selittämään nykyisyyttä, muun muassa Miguelin kohtuuttomalta tuntuvaa musiikkikieltoa. Viime aikoina on mediassa keskusteltu sukupolvien taakkasiirtymistä. Nyt sellainen on tuotu animaatiojuoneen.
Siinä sivussa tullaan esitelleeksi melko syvällisestikin meksikolaisia traditioita, joista keskiössä oleva, kuolleiden päivään liittyvä edesmenneitten suvun jäsenten muistaminen ja muisteleminen, ei voi olla koskettamatta katsojia yli kulttuurirajojen.
Parasta juonessa on, ettei aikuinenkaan tiedä, minne se vie. Se, mikä ensin näyttää ilmiselvältä, ei olekaan niin.
Miguelin matka kuolleiden valtakuntaan on visuaalinen ilotulitus, joskin värit ja valo ovat kohdallaan myös kotona Meksikossa. Koko matkan ajan katsoja saa nauttia myös hupaisasta huumorista.
Luurankoina näyttäytyvät edesmenneet sukulaiset on humoristisesti toteutettu, ja aikuinen voi riemukseen bongata rajan takaa myös vanhentunutta teknologiaa.
Yksi animoinnin taidonnäyte on Miguelin koira, jonka kieli tuo mieleen Hank-mustekalan nihkeän olemuksen Doria etsimässä -elokuvasta.
Kuolemaa ei ole totuttu koko perheen elokuvissa päästämään näin lähelle. Kun ensimmäiset luurangot ilmestyvät kuviin, aikuinenkin hätkähtää. Elokuva ei sovi aivan perheen pienimmille ja sen ikäraja onkin aivan syystä seitsemän vuotta.
Yläikärajaa sen sijaan ei ole. Tässä on kerrankin animaatio, joka ei tapahdu vain lapsen ja hänen vanhempiensa maailmassa. Koskettavimmassa kohtauksessa Miguel löytää yhteyden iso-isoäitiinsä Cocoon.
Mitä tulee ääninäyttelijöihin, pääosan esittäjien suhteen on onnistuttu nappiin. Teatteri- ja kuorokokemusta omaavalla Luca Elshoutilla on Miguelin rooliin mainio latinoaksentti, ja Waltteri Torikkahan osoittautuu aivan kelpo ääninäyttelijäksi Miguelin idolin, Ernesto De La Cruzin roolissa.
Kriitikko kiteyttää
Hienoa: Sukupolvet yhdistävä juoni on hieno oivallus koko perheen animaatioon. Meksikolainen perhekäsitys lämmittää mieltä yli kulttuurirajojen.
Huomioitavaa: Kuolemateemansa ja muutamien jännittävien kohtaustensa vuoksi Coco ei sovi aivan pienimmille katsojille.