"On kuin tikka puun kyljessä", sanotaan lapsesta, joka ei päästä hoitajastaan. Toisessa sananparressa sanotaan, että "luonto tikanpojan puuhun ajaa".
Mustan, valkean ja punaisen kirjomaa käpytikkaa (Dendrocopos major) on Suomessa nimitetty muun muassa tulitikaksi, punaperzetikaksi, koreetikaksi ja kirjavatikaksi. Saksalaiset tuntevat käpytikan kirjotikkana, anglosaksisissa maissa puhutaan suuresta pilkullisesta tikasta.
Käpytikka on kyllä värikäs ilmestys. Joku menneiden aikojen ajattelija kuitenkin tiivisti: "Kirjava on tikka metsässä, ihmiselämä kirjavampi."
Suomalaisessa kansanperinteessä käpytikka on ollut yksi tärkeimpiä ennuslintuja. Tikka ennusti yhtä hyvin säätä kuin lähestyvää kuolemaa, kuten nimistä kuolemantikka, pouantikka ja pyrytikka voi päätellä.
Metsässä tikka ei pidetty pahana lintuna, mutta pihapiirissä se tiesi huonoa. Ja auta armias, jos tikka takoi talonseinää. Silloin se takoi arkun lautoja. Ruotsissa sanottiin tikan hakkaavan ulos jotakuta.
"Kun tikka tulloo takomaan huoneen seinijä, tietää se kuolemoo, lähinnä sille henkilölle, joka sen tikan takoman seinän kohalla asustaa", kerrottiin Tuusniemellä. Ikkunaan koputtava tikka ennusti äkkikuolemaa.
Tikkojen erikoisuuksiin kuuluu pitkä mutkalle kiertynyt kieli. Tahmealla kielellään lintu tonkii puun sisuksista toukan tai muurahaisen. Menneinä aikoina hampaissa särkevä "hammasmato" kaivettiin pois tikan kielellä.
Tikan hakkaama käpy ajoi saman asian. Kävyllä paineltiin poskea ja sitten se palautettiin samaan koloon. Näin särky siirtyi tikan hampaaseen, mikä se sitten lieneekään.