Kalevan urheilutoimittaja Kimmo Siira kirjoitti Antti Ruuskasesta henkilökuvan jo viime kesän MM-kisoissa Daegussa.
Kalevan urheilusivuilla julkaistiin 27. heinäkuuta 2003 valokuva, jossa poseeraa kolme onnellista nuorta miestä. He ovat Suomen keihäänheiton tulevaisuus: keskellä tuore 19-vuotiaiden Euroopan mestari Teemu Wirkkala, oikealla hopeamitalisti Tero Järvenpää ja vasemmalla Antti Ruuskanen.
Kuva kertoo Ruuskasesta paljon: lippalakki on rennosti takaraivolla ja hymy koko poikaporukan levein, vaikka nuorukainen on hetkeä aiemmin hävinnyt kovimmille kilpakumppaneilleen. Aavistuksen ilkikurisestakin ilmeestä voi päätellä, että Ruuskanen on heittänyt tai heittämässä vitsin.
Juuri sellainen hän on.
Leppoisa pohjoissavolainen, jolla on sana hallussa ja kyky sekä halu levittää hyvää mieltä ympärilleen.
Missä tahansa muussa maassa Ruuskanen olisi ollut junioritähti, mutta Suomessa hän on aina jäänyt neljän muun heittäjän varjoon.
Tero Pitkämäki, Wirkkala, Järvenpää ja Ruuskanen edustavat suomalaisessa huippu-urheilussa täysin poikkeuksellista lahjakkuuden tihentymää. Kvartetin heikoimpana lenkkinä on pidetty aina Ruuskasta.
Lauantaina hän on viimein valokeilassa ja koko Suomen katseiden kohteena. Yksin. ”Eiköhän vinnaalissa yksinkin pärjää”, mies velmuili karsinnan jälkeen.
Antti Hermanni Ruuskanen ei ole unohtanut pielavetisiä juuriaan. Eikä murrettaan.
Suuren yleisön silmissä Ruuskanen, 27, ei ole koskaan näyttänyt mitalikandidaatilta, vaikka arvokisadebyytti toi Berliinin MM-kisoissa (2009) heti kuudennen sijan.
Ruuskanen on profiloitunut varmana pikkunättien 80-metristen heittäjänä, mutta se ei ole koko totuus hänen kyvyistään.
16. syyskuuta 2007 Savonlinnasta kuului kummia. Ruuskasen kädestä lähti heitto, joka oli ylimitoitettu Tanhuvaaran kentän ahtaisiin raameihin. Keihäs kaarsi, kaarsi ja kaarsi, kunnes tömähti kentän takaosassa olevaan ojaan.
Erikoiseksi tilanteen teki se, että oja oli 55 senttimetriä alempana kuin heittopaikka. Heiton pituudeksi mitattiin 87,88.
Ruuskanen ehti nauttia Suomen kaikkien aikojen tilaston kuudennesta ja kauden maailmantilaston viidennestä sijasta vain pari päivää, kunnes SUL ilmoitti, ettei tulos ole ennätys- tai tilastokelpoinen.
SUL:n tulkinnan mukaan kenttä oli mittauskelpoinen vain kentän takarajaan eli 86,50 metriin. Ja Ruuskasta vain nauratti.
Seuraavan kerran Ruuskanen säväytti 25. toukokuuta 2008 Kuortaneella. Kauden avauskisan piti olla Tero Pitkämäen näytös – olihan ilmajokinen ollut kotimaan kentillä jo neljä vuotta voittamaton.
Mutta lopulta Pitkämäen kotikentällä juhlikin suomalaisen keihäänheiton neljäs mies. Pitkämäen lisäksi lukua ottivat myös paikalla olleet Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala.
Tiivistys 87,33 kantaneesta voittoheitosta oli hyvin ruuskasmainen. "Se lojahti hyvin.”
Kun Ruuskasen keihäs kohtasi maan, pomppasi Kuortaneen katsomossa nainen spontaanisti ylös ja huusi ääni ylpeydestä pakahtuen: ”Se on minun poika!”
Keihäsmiehen lähipiirillä on taas aihetta ylpeyteen.
Daegussa Ruuskanen on näyttänyt jo nyt, ettei hän ole tyhjännauraja tai helppoheikki, vaan kovapäinen urheilija, joka kestää myös painetta.
Juttu on julkaistu Kalevassa 3.9.2011.
