Uusinta Kiila-levyään kuin Iisakin kirkkoa väsännyt Apulanta palasi keikoille intoa puhkuen ja menneen murheista puhdistautuneena. Kevätkiertueensa aattona yhtye soitti neljä intiimiä keikkaa ihmisoikeusjärjestö Amnestyn tiloissa ympäri Suomea.
Kontrasti yhtyeen kauhuelokuvista ammentavan viime kesän kiertueen ja akustisten esitysten välillä oli valtava. Ruumisarkuista käärinliinoissa nousevien rock-zombien sijaan keikoille ilmestyi vitsejä murjova ja rentoa akustista rockia soittava trio.
"Halusimme kovimmat fanimme pienellä spesiaalilla ja samalla tuoda esille asioita, joita Amnesty edustaa", kertoo yhtyeen laulajakitaristi Toni Wirtanen ison kevätkiertueen ensimmäisten keikkojen jälkeen.
Hyvä biisi toimii
Tampereella Apulanta esiintyi kolmellekymmenelle onnekkaalle, joita oli piskuiseen Amnestyn taloon saapunut aina Oulua ja Ähtäriä myöten. Päivää aiemmin pidetylle Jyväskylän keikalle oli pisimmän matkan taittanut fani Muoniosta.
Wirtanen tunnustaa, että yhtyeen akustisella kiertueella oli kotikutoinen ja lämmin tunnelma. Yhtye säesti laulujaan kolmella kitaralla ja välillä yleisön seassa esiintyen.
"Normaalilta keskusteluetäisyydeltä puhuminen ja soittaminen on paljon inhimillisempää, kuin mikin ja äänentoistolaitteiden kautta kasvottomalle massalle ärjyminen."
Keikan aloittanut, ja kolmella akustisella kitaralla luukutettu Kiila-levyn avausraita Syöpä todisti, että Apulannan lumo on yhä enemmänkin tarttuvissa riffeissä kuin musiikin massiivisessa tuotannossa.
"Hyvän biisin on toimittava niin akustisesti, rytistelynä kuin sinfoniabändillä höystettynäkin", Wirtanen kiteyttää.
Ura tuli tienhaaraan
Viime kesänä yhtye oli uransa ensimmäisessä suuressa tienhaarassa. Vaikka Pudota-ep:stä tuli yksi yhtyeen uran parhaiten myydyistä levytyksistä, bändin sisällä kiehui.
Yhtyeessä sen uran alusta soittanut basisti ja sittemmin tv-tuottajana ja -kuvaajana kunnostautunut Tuukka Temonen päätti siirtyä basson varresta yhtyeen taustavoimiin.
Wirtanen muistelee, että kesän show otti vaikutteita Hammerin 1950-luvun halvoista kauhuelokuvista ja Alice Cooperin teatraalisesta kauhurockista peilaten yhtyeen tuolloista ahdistusta.
"Oli helpompi piiloutua rekvisiitan ja maalien alle kuin seistä paljaana valokeilassa. Viime kesän massiivinen spektaakkeli oli meille todellisuuspakoa, koska yhtyeellä oli silloin todella paha olla."
Wirtanen ja yhtyeen rumpali Sipe Santapukki työstivät Kiila-levyn yhtyeessä nelisen vuotta kitaraa soittaneen ja nyt basistiksi siirtyneen Parta-Sami Lehtisen kera.
"Kiilan teko oli rankin levytysprosessimme ikinä", Toni Wirtanen summaa.
Rankan levytyksen voi aistia uuden levyn kappaleiden väliin synkistäkin vertauksista.
Ei ilman tunnetta
Wirtanen uskoo, että tekstittäminen on hänelle taiteellisen ilmaisun elinehto.
Hän painottaa, että lyriikat ovat aina olleet voimakas osa Apulannan musiikillista ilmaisua.
"Tarvitsen aina tunteen, josta kirjoittaa. Sen takia tekstittäminen on ollut minulle aina hidasta ja hankalaa."
Pari vuotta sitten ilmestyneellä Hiekka-levyllä Wirtanen edusti uteliasta ja pohdiskelevaa, mutta samalla asioiden kimppuun avosylin hyppäävää biisintekijää. Uudella levyllä hän veistää lauluja äärimmäisen karuista ja mahtipontisista aineksista.
"Parikymppinen heinolalaispunkkari näkee maailman aivan eri tavalla kuin kohta kaksitoista vuotta tien päällä ollut ja kivikkoisiakin kilometrejä mittariinsa kerännyt mies."