Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.
Antti Lindholm on ehkä yksi Oulun tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia nuoria, monen tuntema ja kunnioittama: lyseon oppilaskunnan puheenjohtaja, kitaratähti, kaikkien kaveri, terävä-älyinen persoona, joka on enemmänkin ehkä ilmiö kuin ihminen.
"Elämäni ensimmäiset 13 vuotta menivät joen toisella puolella, Myllyojan päiväkodista ja ala-asteelle."
Ala-asteen aikoihin Antti ei saavuttanut sellaista suosiota kuin myöhempinä vuosinaan, pikemminkin päinvastoin. "Olin hieman syrjitty enkä kamalan suosittu, ehkä siksi että keskiarvoni oli luokan paras. Mutten koskaan antanut periksi vaan pysyin sitkeästi itsenäni."
Antti selvisi Laanilan ylä-asteelle, kulkemaan pitkin sen käytäviä, missä hän alkoi luomaan mainettaan.
"Pidin melko matalaa profiilia ehkä ensimmäiset kaksi vuotta. En halunnut silloin erottua massasta." Loppupuolta käytäessä hän kuitenkin nousi, Anttia itseään lainaten, kuin enkeli olemattomuuden tuhkasta tuoden esille ihmisten iloksi itsevarman, äkkiväärän ja sarkastisen huumorinsa, luoden sen avulla mainettaan melkoisena persoonana.
Kukaan ei säästynyt Antin sanan säilältä, ei edes hän itse. Silloin sai alkunsa myös kulttibändi Veriset Geeniporsaat, missä Antti sanoittaa, laulaa ja soittaa kitaraa. Bändin keikalla tunnelmaa ei voi kuvata kuin hurmokselliseksi, sillä sen kuuntelijakunta on suorastaan fanaattisen lojaali.
"Ylä-asteen jälkeen sisältäni kumpusi tarve siirtyä eteenpäin, jonnekin muualle", kertoo hän.
Tie vei Oulun lyseoon, missä hän päätti hakea oppilaskuntaan. Yhdessä oikean kätensä, J. Rantakarin kanssa Antti toteutti mainion vaalikampanjan, jonka iskulause jäi mieleen: "Porvariston kauhun valtakausi on ohi! Työläinen, äänestä uudenlaista kauhua!"
Melkoisella äänivyöryllä Antti raivasi tiensä päättäviin elimiin ja nyt toisena vuonna, hän kaappasi itselleen puheenjohtajan viran massiivisella sadan prosentin äänisaaliilla ja vasemman kätensä, J. Rautiaisen ideoimalla yksinkertaisten asioiden hoitoon tarvitaan yksinkertainen mies -sloganilla. Vastaehdokas ei edes ilmestynyt vaalitilaisuuteen.
"Ensi vuonna en voi enää olla puheenjohtaja, tulevaisuus on siltä osin vielä auki", sanoo Antti.
Antti ammentaa massiiviset voimavaransa rakkaista harrastuksistaan. Näihin kuuluu kitaransoiton lisäksi tipujen tiirailu eli ornitologia.
"Hieman neitimäinen harrastus, mutta minkäs teet", väläyttää Antti vinon hymynsä. Kolmantena pääasiallisena harrastuksena ovat elokuvat, täsmällisemmin 50-luvun japanilaiset hirviöelokuvat. "Kuten vaikkapa Jättiläisiilimatojen hyökkäys ja Tappajapäästäiset, kaksi suosikkiani."Ja sokerina pohjalla, vanhat kunnon 70-luvun zombie-kohellukset.
Antin persoonalla ei voi olla mitään muuta kuin tuleva yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän on perin juurin vastaan massalukiota
"Ei hyvä idea. Olisi toki mukavaa saada lisää alamaisia oppilaskuntaan, mutta liika on aina liikaa. Massaan ihminen katoaa ja syrjäytyy ja sieltä sitten syntyy tällaisia vastaavia tapauksia kuin Jokelassa", Antti sanoo kerrankin hymyilemättä.
Entä nuorten äänestysmahdollisuudet ja poliittinen aktivismi?
"En kannata myöskään poliittista aktivismia nuorisossa. Nuoria voi vielä hämätä idealismilla. Puolueita äänestetään periaatteesta eikä niiden poliittisten näkemysten vuoksi."
Äänestysikäraja pitäisi Antin mielestä nostaa vaikka kolmeenkymmeneen. Siinä vaiheessa idealismi on karissut pois ja ihmiset alkavat ajatella omilla aivoillaan.
"Vasemmistonuoretkin ovat nostalgisia yleensä Neuvostoliittoa kohtaan, vaikka se oli kauheampi ja verisempi diktatuuri kuin natsi-Saksa. Monesti näkee kaduilla hippinuoria työn sankarin mitalit tai vastaavat rinnassaan. Se on vähän ristiriidassa ihmisoikeuksien vaalimisen ja kunnioittamisen kanssa", Antti pohtii.
"En kyllä kannata kokoomusta tai keskustaakaan, tuskin maltan odottaa että Amnesty International tai jokin vastaava antaa raippaa hoitajien pakkotyölaista. Se oli väärin", Antti arvostelee.
Tuukka Tervonen