Ana­lyy­tik­ko: Nokian Rajeev Surilta lähti matto alta viime syksyn tu­los­va­roi­tuk­sen myötä, Lund­mar­kil­la edes­sään val­ta­vat haas­teet

Nokian mukaan energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi. Nykyinen Nokian johtaja Rajeev Suri tulee jättämään tehtävänsä toimittuaan Nokian ja Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajana yli kymmenen vuotta. Lundmarkilta odotetaan isoja muutoksia vaikeuksissa olevan yhtiön nostamiseksi.

Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi.
Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi.
Kuva: Mauri Ratilainen

Markkinoilla on spekuloitu jo pitkään, että Rajeev Surin on vaikea jatkaa Nokian toimitusjohtajana.

Huhut saivat vahvistuksen maanantaiaamuna, kun Nokia tiedotti aamulla Surin jättävän tehtävänsä. Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian johtoon.

–  (Surin) matto lähti aika lailla alta viime syksyn tulosvaroituksen yhteydessä. Yhteisymmärryksessä uuden toimitusjohtajan hakua on kuitenkin näköjään viety eteenpäin, sanoo OP:n analyytikko KimmoStenvall.

Suri kertoo väistymisensä syyksi tiedotteessa sen, että hän haluaa tehdä jotain uutta. Hän jatkaa toimitusjohtajana elokuun loppuun ja Nokian hallituksen neuvonantajana tammikuuhun asti.

– Näiden 25 Nokia-vuoden jälkeen olen halunnut tehdä jotain uutta, Suri sanoo.

Suri on tiedotteen mukaan antanut aiemmin yhtiön hallituksen ymmärtää, että hän harkitsee tehtävänsä jättämistä jossain vaiheessa tulevaisuudessa edellyttäen, että selkeä suunnitelma seuraajan osalta on olemassa.

Nokian hallitus on toiminut läheisessä yhteistyössä Surin kanssa löytääkseen ulkopuolisia seuraajaehdokkaita, kerrotaan tiedotteessa.

Suri on toiminut Nokian ja Nokia Siemens Networksin toimitusjohtajana yli kymmenen vuotta.

Nokian mukaan energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi Rajeev Surin (kuvassa) tilalle.
Nokian mukaan energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi Rajeev Surin (kuvassa) tilalle.
Kuva: Andreu Dalmau

"Pesti on Lundmarkille valtava haaste"

Lundmark ilmoitti tänään jättävänsä nykytehtävänsä. Pesti on Lundmarkille Stenvallin mukaan valtava haaste.

–  Ymmärrän, että se houkuttaa, kun Nokia on kuitenkin globaali yhtiö. Ainutlaatuinen mahdollisuus hänelle.

Lundmark jättää Fortumin viimeistään elokuun lopussa ja aloittaa Nokialla arviolta syyskuun alussa.

–  Olen tyytyväinen, että Pekka on sopinut tulevansa Nokialle hetkellä, jossa Alcatel-Lucentin hankinta on takanamme ja 5g:n maailma edessämme, sanoo Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa tiedotteessa.

Nokian osake oli reilun neljän prosentin kasvussa aamukymmenen jälkeen. Fortumin osake oli reilun prosentin nousussa.

"Jonkin osa-alueen myynti voi olla vaihtoehtona"

Lundmark saa johdettavakseen yhtiön, jonka tulos ja kassavirta ovat olleet heikkenemään päin, joten tekemistä riittää.

–  Nokiassa on tietysti paljon muuttuvia osia, monta liiketoiminta-aluetta ja isoja haasteita kustannuspuolella ja liiketoimintarakenteissa, joten tulemme varmasti näkemään isoja muutoksia Lundmarkin toimesta, Stenvall arvioi.

Stenvallin mukaan Nokian voi olla nykyisessä taloudellisessa tilanteessa vaikea pystyä kehittämään jokaista monista liiketoiminta-alueistaan.

–  Kaikki käydään läpi, ja jos esimerkiksi jokin alue vaatii paljon investointeja, myynti on yksi vaihtoehto, hän uumoilee.

Uutistoimisto Bloomberg kertoi viime viikolla, että vaikeuksissa oleva Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä taloustilanteensa kohentamiseksi.

Lähteen mukaan harkinnassa olisi useita vaihtoehtoja, ja jopa yhdistymistä ruotsalaisen Ericssonin kanssa on väläytetty. Nokian ja Ericssonin liitto voisi kilpailla paremmin kiinalaista Huaweita vastaan 5g-verkkomarkkinoilla.

Stenvall ei pidä todennäköisenä, että yhtiötä sulautettaisiin toiseen yhtiöön.

Lundmark: Minulle tarjottu tilaisuus oli liian houkutteleva

Lundmark sanoo, että päätös jättää Fortum ei ollut helppo.

–  Minulle tarjottu tilaisuus oli kuitenkin liian houkutteleva ohitettavaksi, hän kuvailee tiedotteessa.

Lundmark on ollut Fortumin toimitusjohtajana neljä ja puoli vuotta.

–  Kiitän sydämellisesti Pekkaa hienosta työstä Fortumin muutoksen vauhdittamiseksi viimeisen neljän ja puolen vuoden aikana. Näinä vuosina Fortum on määrätietoisesti toteuttanut strategiaansa, jonka tavoitteena on mahdollistaa puhtaampi maailma, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Lievonen.


2.3. kello 11.45: Uutista päivitetty ja lisätty OP:n analyytikon kommentit.