Suomessa puhutaan osaajapulasta, työurien pidentämisestä ja koulutustason nostamisesta. Samaan aikaan ammatillisen koulutuksen rahoitusta on leikattu. Yhtälö on ristiriitainen: mistä saamme tulevaisuuden osaajat, jos emme ole valmiita panostamaan heidän koulutukseensa?
Ammatillinen koulutus on suomalaisen yhteiskunnan ja työelämän keskeinen tukipilari. Tarvitsemme sairaanhoitajien ja lääkäreiden rinnalle lähihoitajia, insinöörien rinnalle sähköasentajia sekä rakentajia, kokkeja, logistiikan osaajia ja lukemattomia muita eri alojen ammattilaisia. Yhteiskuntamme ei yksinkertaisesti pyöri ilman monipuolista ammatillista osaamista.
Olen huolissani siitä, millaisilla valmiuksilla nuoret siirtyvät työelämään. Jos koulupäivä kestää vain neljä tuntia ja lähiopetusta korvataan itsenäisillä tehtävillä tai etäopiskelulla, miten nuori valmistautuu kahdeksantuntiseen työpäivään? Työelämässä tarvitaan ammattitaidon lisäksi pitkäjänteisyyttä, vastuunkantoa, yhteistyökykyä ja kykyä sitoutua yhteisiin aikatauluihin. Näitäkin taitoja harjoitellaan koulussa.
Itsenäinen opiskelu on tärkeä taito, mutta se ei korvaa opettajan ohjausta, yhdessä oppimista eikä käytännön harjoittelua. Moni ammattiopistossa opiskeleva on vasta 15–16-vuotias. Nuorelta ei voi edellyttää samanlaista itseohjautuvuutta kuin aikuiselta korkeakouluopiskelijalta. Erityisen huolestuttavaa on, jos vastuu oppimisesta siirtyy nuorelle siksi, ettei opetukseen ole riittävästi resursseja.
Ammattiopisto ei ole lukion toissijainen vaihtoehto. Molemmat koulutuspolut ovat arvokkaita. Ammatillinen tutkinto voi avata oven suoraan työelämään tai jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Mutta miten nuori pärjää työssä tai jatko-opinnoissa, jos perustiedot ja -taidot jäävät hatariksi?
Työelämän tehtävä on täydentää ja syventää koulutuksessa hankittua osaamista, ei paikata puutteellista peruskoulutusta. Tutkintojen määrän rinnalla on uskallettava kysyä, mitä valmistuneet todella osaavat. Näennäiset säästöt voivat tulla kalliiksi, jos seurauksena on osaamisvajetta, keskeytyksiä ja vaikeuksia työllistyä.
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen on turvattava riittävä lähiopetus, henkilökohtainen ohjaus ja mahdollisuus harjoitella käytännössä. Opettajilla on oltava aikaa opettaa ja opiskelijoilla aikaa oppia.
Suomi tarvitsee lukioita ja ammattiopistoja rinnakkain, ei vastakkain. Ammattiopistot eivät ole menoerä, josta voidaan loputtomasti säästää. Ne ovat investointi nuoriin, osaamiseen ja Suomen tulevaisuuteen. Ammatillinen koulutus ansaitsee sekä arvostuksensa että riittävän rahoituksensa.
Anna Poropudas
opiskelijan äiti, sivistyslautakunnan varajäsen (kok.), Oulu