Irakin sota ei ole sujunut suunnitelmien mukaan. Pahin yllätys ei ole Saddam Husseinin joukkojen vastarinta vaan väestön passiivisuus. Odotettua kansannousua ei ole tullut. Syy on yksinkertainen. Shiialaiset ja kurdit noudattivat George Bush vanhemman kapinakutsua vuonna 1991 ja saivat maksaa sen kalliisti. Yhdysvallat eivät auttaneet kapinallisia vaan sallivat Saddamin kukistaa kapinan äärimmäisen verisesti.
Shiialaiset pitävät matalaa profiilia ja odottavat. Kurdit eivät voi odottaa. Suuri osa heistä on Saddamin ulottumattomissa kurdien suoja-alueella, ja "vapaiden" kurdien on oman etunsa nimissä pakko osallistua sotaan. Pahimpana uhkana ei suinkaan ole Saddam Hussein etelässä vaan niskaan puhaltaa pohjoisesta Turkin armeija. Kurdien menestys taistelukentällä uhkaa tuoda Turkin intervention.
Turkkilaiset ovat panneet intervention jäihin Yhdysvaltojen ja EU:n massiivisten kieltojen ansiosta. Mutta vain jäihin.
Mielenosoitus
Diyarbakirissa
Ulucamin, suuren moskeijan, aukiolle Diyarbakirin ydinkeskustaan on kokoontunut viitisensataa mielensoittajaa, jotka huutavat "Alas Amerikka". Mielenosoittajat ovat aivan ilmeisesti alueelle muuttaneita turkkilaisia. Paikallinen kurdiväestö katselee heitä huvittuneesti hymyillen. He eivät osallistu mielenosoitukseen.
Kurdien suhtautuminen Irakin sotaan on erilainen kuin turkkilaisten. He ovat varsin tyytyväisiä, että Yhdysvallat on toistaiseksi saanut estetyksi Turkin armeijan marssin Pohjois-Irakiin. Täysin vailla turkkilaisia sotilaita ei Pohjois-Irak suinkaan ole, vaan he ovat olleen pysyvästi läsnä sitten maaliskuun 1995. Arviot nykyvahvuudesta vaihtelevat 3 000:n ja 17 000:n välillä.
Hymyä ei hyydytä edes se, että asevoimien ote kurdialueella on taas yhtä luja kuin poikkeuslain aikaan. Maantiellä viralta pannut tarkastuspisteet ovat taas käytössä ja niitä vahvistamaan on tuotu panssareita.
Turkki sulki ilmatilansa amerikkalaisilta ohjuksilta, koska Urfan alueelle oli eksynyt neljä ohjusta. Ilmatila voidaan aukaista vasta, kun välikohtaus on tutkittu. Turkin ja Yhdysvaltojen rajallinenkin yhteistyö takkuilee.
Panssarit
piilossa
Cizrestä nousee Idilin suuntaan kuoppainen tie, jolla on tuskin lainkaan liikennettä. Sen oikealla puolella on laaja armeijan varastoalue, jolla on useita kymmeniä panssareita ja loputtomat rivit kuorma-autoja joukkojen kuljettamiseen. Suurin osa siististi katoksen alla, ilmakuvilta piilossa.
Peshmergat
etenevät
Jos Irakin sotaretki etenee etelässä hitaammin kuin uskottiin, pohjoisrintamalla menestys on ollut odotettua nopeampaa. Kurdisotureiden, peshmergojen ja ilmasta pudotettujen amerikkalaisten onnistui murtaa äärislamilaisen Ansar al Islamin tukikohta 12 tunnissa.
Yhdysvallat väittää Ansar al Islamilla olleen yhteyksiä sekä al-Qaidaan että Saddam Husseiniin. Kurdit taas syyttävät sitä monista tuhoisista itsemurhaiskuista, joissa lukuisia kurdeja ja australialainen lehtimies ovat saaneet surmansa.
Mutta kurdien ja amerikkalaisten yhteisoperaation menestys sisältää myös riskin, että Turkin armeija puuttuu peliin. Tie Kirkukiin on auki, mutta Turkki ei siedä sitä, että kurdit ottavat haltuunsa Kirkukin ja ennen kaikkea sen lähistöllä olevat Irakin suurimmat öljykentät.
Irakin joukot ovat vetäytyneet itse kaupunkiin. Kirkukin itäpuolen vuoret ovat kurdien hallussa. Kurdit vakuuttuvat, etteivät he aio sooloilla, vaan kaikki tehdään yhteistyössä amerikkalaisten kanssa.