Kolumni

Alueel­li­sen yh­teis­työn arvo ark­ti­sel­la alueel­la kasvaa – Venäjän kanssa on syytä lisätä va­kaut­ta

"EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikan arvo on kasvanut EU:n ja Venäjän suhteiden jännittyneisyyden takia. EU:n, Venäjän, Norjan ja Islannin tasa-arvoinen kumppanuus tekee EU:n pohjoisen ulottuvuuden politiikasta houkuttelevaa."

Suomen hallituksen tuoreessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että suurvaltojen suhteiden heikentyminen on johtanut sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän heikkenemiseen. Yhä autoritäärisemmäksi muuttuvan Venäjän toimien negatiivinen vaikutus lähialueidemme turvallisuuteen mainitaan myös.

Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat entistä selvemmin kuinka tärkeää on toimia siten, että yhteistyö Venäjän kanssa voisi kuitenkin jatkua vakauden ja ennakoitavuuden lisäämiseksi – omat arvomme sekä periaatteemme samalla säilyttäen.

Keskeisessä roolissa ovat EU:n yhtenäisyys sekä EU:n ja sen jäsenmaiden sietokyvyn vahvistaminen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut