Suomalaiset maakunnat, kuten muutkin alueet, voidaan ymmärtää prosesseiksi, joissa yhdistyvät luonto, kulttuuri, maisema, väestö, aluekehitys ja hallinto sekä näiden muutokset. Näiden tekijöiden perustalta alueille rakentuu omaleimainen identiteetti. Alueet ovat yleensä merkityksellisiä myös asukkaille eli heille puolestaan hahmottuu samastumiseen pohjautuva aluetietoisuus.

Kiinnostuin alueellisista identiteeteistä jo aloittelevana tutkijana. En lakannut ihmettelemästä Joensuun yliopiston rehtorin Heikki Kirkisen toistuvaa puhetta Pohjois-Karjalan identiteetistä, erityisesti kirjoituksia sanomalehti Karjalaisessa. Siinä toistui usein sama viesti tyyliin, ”vahva alueellinen identiteetti on tarpeen aluekehityksen kannalta”, tai ”Pohjois-Karjalan asukkaat ovat karjalaiseen tapaan iloisia ja vilkkaita”.