ALS (motoneuronisairaus) -diagnoosin saaneiden henkilöiden haastatteluja on viime vuosina ollut julkisuudessa. TV2:ssa esitettiin 17. maaliskuuta säveltäjän ja pianistin Stefan Nilssonin ”joutsenlaulu” Oikeus omaan kuolemaan. Ohjelma löytyy edelleen Yle Areenassa.
Puuttumatta ohjelman pääsisältöön, tartun sanaan ”lonkkaproteesi”: lonkkakipujen takia Nilsson päätyi juomaan kuolemanjuoman.
Hyvien hoitotulosten ohella lonkkaproteesien tiedetään aiheuttavan tulehduksia, tuumoreita ja kroonista kipua. Korrodoituessaan metalliset proteesit vapauttavat rakenneionejaan kuten kromia, kobolttia ja titaania verenkiertoon. Yleensä nämä erittyvät virtsaan, mutta joillakin metalleja kerääntyy elimistöön. Proteeseja joudutaan myös uusimaan.
Nouseekin kysymyksiä: eikö Nilssonin lonkkakipujen aiheuttajaksi päätelty proteesia? Eikö proteesia pyritty vaihtamaan toisenlaisesta materiaalista koostuvaan tekoniveleen? Tai onko niin, että jos henkilöllä ensin oli diagnosoitu ALS, joka lyhyellä aikajänteellä johtaa kuolemaan, ei katsottu tarpeelliseksi ryhtyä proteesia uusimaan?
Väitöskirjassaan Helsingin yliopiston Käytännöllisen teologian osastolle Matti-Pekka Virtaniemi haastatteli ALS-potilaita aiheesta ”Elämän päätösjakson haaste”.
Haastatelluista fyysikko ”Eeva” oli sairautensa alkuvaiheessa lukenut kuukausien ajan metallurgiaa ja neurologiaa ja päätynyt toteamukseen, että ALS:n oireet olivat hyvin samantapaiset kuin elohopeamyrkytyksissä. Hän pyrki pääsemään eroon raskasmetalleista elohopea, lyijy ynnä muut luonnollisin keinoin, eli hikoilemalla. Tämä auttaa poistamaan metalleja elimistöstä vain vähän. Hän ei löytänyt kemiallisia yhdisteitä, kelaattoreita, joilla on kyky sitoa raskasmetalleja ja poistaa ne elimistöstä.
ALS:n aiheuttajaa ei tunneta. Liikehermorappeuman syntymiseen voivat vaikuttaa monet yksilöstä ja ympäristöstä johtuvat syyt. Raskasmetalleja pidetään eräänä aiheuttajaryhmänä alkuperästä riippumatta.
Metallimyrkytyksissä ja muutamien sairauksien hoidossa käytettäviä sitomisominaisuuksiltaan erilaisia kelaattoreita on lukuisia. Uusimpia ovat Saksassa lääkkeeksi rekisteröity DMPS, USA:ssa vastaavasti DMSA. Molempien toiminta perustuu niiden sisältämien -SH -ryhmien kykyyn sitoa metalleja.
Saksassa DMPS käytettiin raskasmetallien elohopea, alumiini, arseeni, lyijy, nikkeli, ja tina poistamiseen ALS/PMA -potilaan elimistöstä, niin että 1,5 vuoden hoitojakson jälkeen EMG:llä osoitettiin potilaan olevan vapaa ALS:stä, mutta hoitoa ja seurantaa jatkettiin toiset 1,5 vuotta.
Kuoliko Stefan Nilsson turhaan?
Eila Kolehmainen
filosofian tohtori (biokemia), Oulu