Kotonani ei ollut alkoholia. Sitä ei käytetty, joten siitä ei ollut ongelmia. Kun olin kymmenvuotias, niin koulussa opettaja antoi minulle Toivonliiton jäsenkortin, joka oli päivätty 9. maaliskuuta 1951, ja sen allekirjoittaja on kouluni Härmänmäen Toivonliiton johtaja, opettajani Tuovi Hänninen. Kortti on edelleen minulla tallessa.
Kotikylälläni ei ollut sanottavia ongelmia alkoholin käytöstä, koska sitä hävettiin ja vähäinenkin käyttö pyrittiin salaamaan.
Aikuistuttua sisäoppilaitoksissa ja sotaväessä alkoholin käyttöä ei sallittu, joskin mitä iltalomilla ja vapaa-aikoina tapahtui, sitä ei kontrolloitu. Humalassa ei iltalomilta kasarmille voinut palata.
Työ salaojitusteknikkona ja 4H-neuvojana maaseutunuorison ohjaajana edellytti kunnollista ja esimerkillistä elämäntapaa työssä ja vapaa-aikoina.
Tultaessa 1960-luvulta 1970-luvulle keskikalja vapautui kotikaupoissa myytäväksi ja yleinen levottomuus ja radikaalit aatteet levisivät kansan keskuuteen.
Viinan käyttö yleistyi ja tuli yleisesti hyväksytyksi kaikenlaisten firmojen edustustilaisuuksissa. Sen avulla haluttiin sitouttaa asiakkaita omaan yritykseen ja sen käyttäjiksi. Sillä lahjottiin myöskin julkisilla työpaikoilla olevia virkamiehiä ja johtavissa asemissa olevia ihmisiä.
Monen tuntemani työtoverin lupaavakin työsuhde päättyi ikävästi alkoholisoitumiseen, joka oli alkanut edustajien tarjoamista ilmaisista viinoista.
Kerran jo eläkkeellä ollessani pohjoisen hiihtokeskuksessa, eräs tuntemani rouva kertoi itkien keskustelukumppanilleen, toiselle naiselle, kuinka hänen poikansa, jo oman perheen perustanut ja vakituisen työpaikan kaupungilta saanut, oli koneurakoitsijoiden tarjoamista viinoista tullut niin alkoholista riippuvaiseksi, että oli saanut työstä potkut.
Monta työtoveriani on kuollut ennenaikaisesti liiallisen alkoholin käytön seurauksena tai oman käden kautta. Matkan varrelle ovat jääneet niin Pate, Yrjö kuin Eskokin. Minun kanssa samana vuonna syntynyt Esko joutui jäämään työstä pois ja on ollut haudassa jo yli kaksikymmentä vuotta. Humalassa iltaisin hän soitti minulle, että ”kyllä sinä olet elänyt viisaasti”.
Kulttuuriväen keskuudessa alkoholin käyttö oli hyvin yleistä ja sitä pidettiin jopa edellytyksenä luovuudelle ja taiteelle.
Nyt kun eletään vuotta 2026, on suhtautuminen alkoholin käyttöön muuttumassa järkevämpään suuntaa nuorison keskuudessa. Toisaalta valtiovalta on antamassa lupaa viinan kotiinkuljetukselle myyjän toimesta.
Eino Heikkinen
Oulu