Marjukka Manninen oli vain kymmenkuinen ottaessaan ensiaskeleensa synnyinkodissaan Kellossa Satalahdenmäellä vuonna 1976. Siitä lähtien hänen etenemisensä on ollut vauhdikasta ja määrätietoista, olipa kysymyksessä opiskelu, työelämä tai harrastukset.
Viisivuotiaana ensimmäiseen opinahjoonsa Oravan kouluun tutustuessaan Manninen luki sujuvasti liitutaululle kirjoitetut tekstit ja vuotta myöhemmin osasi kokata itselleen ruuan.
– Ensin piti syödä ennen kuin pääsi hevostallille, joten se oli hyvä motivaattori opetella laittamaan ruokaa. Väittäisin olleeni muutenkin aika itsenäinen ja oma-aloitteinen lapsi, Manninen kertoo.
Hevoset toimivat osaltaan myös opiskelumotivaattorina.
– Kun Arto-Pekka Heino perusti Kelloon ratsastuskoulu ABC:n, syntyi kylän tyttöjen keskuudessa oikea hevosbuumi. Tallin ovenrivassa oltiin roikkumassa joka päivä jo ennen tallin avautumista. Tallilla notkumisesta tuli tietysti kotona sanomistakin, jolloin taisin näyttää todistuksiani ja kysyä, onko numeroissa jotain valitettavaa.
Koulumenestys ei vaatinut Manniselta kohtuuttomia ponnisteluja.
– Minulla on onnekseni hyvä muisti ja kyky hahmottaa nopeasti isojakin kokonaisuuksia. Opiskelua edesauttoivat myös hyvät ja napakat opettajat sekä positiivinen opiskeluilmapiiri. Kouluajoilta on pelkästään hyviä muistoja, Manninen kiittelee.
Eläinlääkärihaaveita
Marjukka Mannisesta piti tulla eläinlääkäri, kunnes lukion abivuonna ilmennyt koira-allergia pisti suunnitelmat uusiksi.
– Se oli iso takaisku, sillä olin painottanut lukio-opintoni eläinlääkistä silmälläpitäen ja olin tuossa vaiheessa jo lukemassa pääsykokeisiin.
Manninen otti aikalisän ja lähti töihin hevostallille Sveitsiin.
– Se oli kaikin puolin hyvä ja avartava pätkä, joka kehitti minua paitsi ratsastajana, selkeytti myös jatkosuunnitelmani.
Näköalapaikasta toiseen
Välivuotensa jälkeen Manninen haki Helsingin kauppakorkeaan ja jäi pisteen päähän opiskelupaikasta. Ovi avautui yhteiskuntatieteiden opintoihin Rovaniemelle. Vuotta myöhemmin hän siirtyi kansantaloustieteiden pariin Oulun yliopistoon ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi kolmessa vuodessa.
– Sillä tiellä olen edelleen, maaliskuussa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtajana aloittanut Manninen sanoo.
CV:en on ennättänyt kertyä monipuolinen liuta pestejä julkisen sektorin näköalapaikoilta.
Manninen on työskennellyt muun muassa Haukiputaan kunnankamreerina, Tyrnävän kunnanjohtajana, Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen muutosjohtajana ja Haapaveden vs. kaupunginjohtajana.
– Olen pohjoisen ja alueen ihminen. Minulle on tärkeää, että voin olla mukana viemässä aluetta eteenpäin ja auttamassa sen ihmisiä ja toimijoita menestymään ja kehittymään. Tähän ajatukseen on rakentunut koko työurani.
Kun Manniselta kysytään, voisiko hän nähdä itsensä työskentelemässä tulevaisuudessa muualla kuin Oulun seudulla, hän vastaa ”koskaan ei pidä sanoa ei koskaan”.
– Jos jonnekin Oulun seudulta lähden, todennäköisemmin lähden ulkomaille kuin esimerkiksi kehä kolmosen sisäpuolelle.
Vastapainoa satulasta
Vastapainoa vaativalle työlleen Manninen hakee kouluratsunsa Amadoran satulasta.
– Mikään muu asia maailmassa ei tyhjennä päätä työasioista yhtä tehokkaasti kuin ratsastus ja nuoren hevosen koulutus.
Mannisella on kasvamassa myös 2-vuotias varsa, jolle hän maalailee aiempien ratsujensa tapaan tulevaisuutta kansallisen kouluratsastuksen parissa. Kilparatsastuksen lisäksi Manninen toimii myös koulu- ja kenttäratsastustuomarina kansallisella tasolla ja tuomaroi myös pararatsastusta sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Hevosharrastusta tuoreempi intohimo on löytynyt pinnan alta.
– Hurahdin laitesukellukseen kymmenisen vuotta sitten eräällä ulkomaan reissulla ja siitä lähtien olen sukeltanut lähes jokaisella lomallani. Olen luokitukseltani advanced open water diver eli saan sukeltaa kolmeenkymmeneen metriin. Rakastan sitä hiljaisuutta, rauhaa ja painottomuutta, mikä pinnan alla vallitsee. Se on yksi niistä harvoista hetkistä, kun en ole tavoitettavissa.
Mannisen harrastusrepertuaariin kuuluvat myös triathlon ja laulu.
Koti Kellossa
Manninen asuu perheensä, aviomies Jussin ja kahden tyttärensä Siirin ja Pepin kanssa synnyinmaisemissaan Kellossa. Koti on rakentunut Mannisen synnyinkodin naapurissa sijaitsevaan, 1900-luvun alussa rakennettuun mummolaan.
– Koti on minulle tärkeä paikka ja perhe kaikki kaikessa, vaikka työni ja harrastusteni vuoksi olenkin paljon pois kotoa, Manninen sanoo.
Hän kiittää samaan hengenvetoon aviomiestään, jolla on päävastuu perheen arjen pyörityksestä. Kiitosta saavat myös Mannisen vanhemmat, jotka osallistuvat tiiviisti lastenlastensa arkeen.
