Neljännesvuosisadan takainen Tornio ei ollut maailman virikkeellisin paikka, ainakaan kulttuurista kiinnostuneiden nuorukaisten silmin katsottuna. Jos jotain halusi pysähtyneessä pikkukaupungissa tapahtuvan, se oli tehtävä itse.
Nykyisin Oulussa asuvalle Veli-Matti "Läjä" Äijälälle tämä merkitsi jo lapsuudessa alkanutta piirtämisharrastusta, maalaamista ja etenkin täysin omista lähtökohdista tehtyä musiikkia. Ja kaikkea muuta, mikä sittemmin on tehnyt Äijälästä suomalaisen alakulttuurin kansainvälisen legendan.
"Piti tulla oikeastaan taidemaalari, mutta rokkihommat veivät", sanoo Äijälä vuonna 1979 alkaneesta levytysurastaan. Tuolloin ilmestyi Äijälän yhdessä Pekka Ruthin ja Seppo Oförsagdin muodostaman Aavikon koneen ja moottorin ensisingle Karavaani, joka oli parikymmentä vuotta edellä aikaansa. Monotonisena hurisevaa elektronista äänitapettia keskellä hektisintä punkaikaa.
"Pekka ja minä oltiin kyllä kuunneltu Stockhausenia ja muita vanhoja juttuja", Äijälä sanoo. Sama kulttuurinen kaikkiruokaisuus ja avarakatseisuus tulee ilmi Äijälän puheissa tuon tuostakin. Äijälästä ei ole tullut hc-punkin puolijumalaa vain möykkää kuuntelemalla.
"Esimerkiksi Elvis - komea mies ja hienoa musiikkia; huonoimmillaankin parasta mitä löytyy. Olisi ollut jännä nähdä, mitä olisi vielä tehnyt, jos asiat olisivat menneet toisin. Mutta toisaalta kaikki se hörhöily tietysti kuuluu Elvikseen."
Esilläolo, rokkihommat ja keikkailu ovat välillä yhtä helvettiä, mutta toisinaan mukavaakin, sanoo Äijälä. Kun hyvillä keikoilla saa hurmoksen päälle, sitä pystyy tekemään mitä vain. Pääsee transsiin vähän joidenkin itämaan viisaiden tyyliin ja huomaa, että kaipaa lisää ja lisää. Ja sitten seuraava keikka voi olla ihan paska, että voi herrajumala.
Arvostuksestaan tai sen puutteesta Äijälä ei syty keskustelemaan, mutta rahasta kylläkin.
"Rahaa saisi olla enemmän, saisi tehdä mitä huvittaa toisten laskuun, hähä. Ei tarvitsisi miettiä, julkaiseeko yhden levyn vuodessa vai sarjakuva-albumin kymmenessä vuodessa. Pitäisi olla mesenaatti tai joku semmoinen. Saisi tehdä rikkaiden siivellä mitä huvittaa."
Raha-asiat voisivat olla toisinkin. Äijälän luotsaama Terveet Kädet, yksi maailman ensimmäisistä hc-bändeistä, oli armottomassa maineessa 1980-luvulla, mutta bändin maailmanlaajuista kulttisuosiota ei osattu tai haluttu hyödyntää. Suomalaisen rockin vientiosaaminen oli alkeellista eikä etenkään alakulttuurissa raha poikinut.
"Nyt on punkkareilla tuliterät kännykät, perkele. Voisihan sitä ehkä olla kaiken maailman rokkitähti, jos olisi antanut periksi, mutta ei jaksa alkaa. Se olisi itsensä pettämistä."
"Ja onhan se vähän luonteesta kiinni, itse kun on että no joopa joo, ei kiinnosta pätkääkään. Pitäisi olla enemmän tyrkyttäjä. Mutta onhan sekin hauska että meikäläisen äänitykset kiertää ympäri maailmaa ja ne tunnetaan piireissä", Äijälä sanoo.
Taiteellinen toiminta jatkuu sisäisen pakon sanelemana, sanoo Äijälä. "Kun on pikkuisen päässyt maistamaan, on tullut himo, aijaijai."
Suunnitteilla on sarjakuvaa, rockia, elektronista musiikkia ja kirja. Internetiä ja DVD:tä. Osa toteutuu, osa ei. Kun vain saisi keskittymisrauhan, vaikka apurahan, jota Äijälä tosin ei ole koskaan hakenut.
"Viimeistään sitten kun kuolen, lyödään rahoiksi, hähä. Onneksi olen laittanut kaikki Teostot lasten nimiin, tekisi vain joku miljoonarokkibändi version jostakin TK:n rallista, saisi hyvät rahat, hähä."