
Uutiseen liittyy 4.6. julkaistu oikaisu. Tasa-arvoisen avioliittolain kohtalo ei ole hallituspuolueiden puheenjohtajien käsissä. Eduskunta hyväksyi avioliittolain muutoksen, ja eduskunnan lainsäädäntöjohtajan Maija-Leena Paavolan mukaan muutoksen voi kumota vain uudella lailla. Alkuperäinen juttu alla.
Hallitus julkaisi työryhmien hallitusneuvotteluissa laatimat tausta-aineistot, jotka toimivat pohjana hallituksen politiikan jatkovalmistelussa.
Hyvinvointityöryhmän kirjauksista löytyy kohta, jossa jätetään täysin avoimeksi se, aikooko hallitus sittenkään tuoda eduskuntaan lakiesityksiä, joilla tasa-arvoinen avioliittolaki saataisiin voimaan.
Edellinen eduskunta asettui tasa-arvoisen avioliittolain puolelle marraskuussa äänin 105–92. Käytännössä eduskunta ilmaisi tukensa homoparien avioliitoille.
Nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja ulkoministeri sekä varapääministeri Timo Soini (ps) äänestivät tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.
Nykyisten hallituspuolueiden eli keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen edustajista selkeä enemmistö vastusti tasa-arvoista avioliittolakia.
Nyt hyvinvointityöryhmän taustapaperista, jonka pohjalta hallitus lähtee toteuttamaan politiikkaansa, löytyy kohta, joka jättää selvästi portin raolleen sille, ettei hallitus toisi lakimuutoksia eduskuntaan. Tällöin tasa-arvoinen avioliittolaki jäisi toteutumatta.
Taustamuistiossa lukee sanatarkasti näin: ”Tasa-arvoinen avioliittolaki, translaki ja äitiyslaki viedään puheenjohtajien päätettäväksi.”
Eli käytännössä tasa-arvoisen avioliittolain kohtalosta päättävät Juha Sipilä, Timo Soini ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok). Heistä vain Stubb äänesti tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.
Paperissa ei lue, että hallitus hyväksyisi lakimuutoksen. Kirjaus jättää Sipilälle, Soinille ja Stubbille vallan päättää siitä, etenevätkö vielä vaadittavat lakimuutokset eduskuntaan.
Sipilä sanoi myöhemmin tiistaina, että avioliittolain valmistelu jatkuu normaalisti. Pääministeri muistuttaa, että varsinainen laki on jo hyväksytty eduskunnassa.