Pekka Aittakummun mielestä (Kaleva 22.7./Lukijalta) kirkon avioliittokäsitystä ei ole syytä muuttaa. Hän perustelee näkemystään Raamattuun perustuvalla opetuksella ja toteaa, ettei oppia ole syytä muuttaa ajan aatteiden tai ihmisten vaihtuvien mielipiteiden mukaan.
On kuitenkin huomattava, että opetus avioliitosta on muuttunut aikojen saatossa paljonkin. Jo Raamatun alkulehdillä esitellään tavallisena asiana miehen avioituminen usean naisen kanssa. Esimerkiksi Jaakob oli naimisissa kahden vaimon kanssa ja lisäksi lapsia ilmaantui virallisella statuksella myös molempien henkilökohtaisille orjille ilman paheksuntaa.
Vanhasta testamentista on luettavissa myös miehelle asetettu määräys avioitua veljensä kuollessa tämän lesken kanssa, mikäli on lapseton. Jeesus tunsi tämän lain, mutta ei millään tavalla kumonnut sitä. Toki kyseessä oli Luukkaan tekstissä eri asiayhteys, mutta hän olisi voinut tilaisuuden tullen tarpeen vaatiessa samalla opettaa toisin.
Tällaiset käytännöt ja lait olivat epäilemättä hyödyllisiä paimentolaisyhdyskunnissa, joiden oli tärkeä varmistaa työvoiman saatavuus ja vanhuuden turva. Niinpä nimenomaan yhteiskunnallisten ja ajan aatteellisten muutosten mukaan myös tällaisia kohtia Raamatun opetuksessa ei ole tulkittu nykyaikana velvoittaviksi tai suositeltaviksi tavoiksi järjestää avioelämää jälkiteollisissa länsimaissa.
Aittakumpu lisää avioliiton olevan miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto. Näin periaatteessa Jeesus opettaa, mutta jo Paavali 1. Korinttilaiskirjeessä toteaa, että on täysin hyväksyttävää erota puolisosta, ellei tämä usko Jumalaan. Hän lisää, ettei eronneen pidä enää mennä naimisiin toiste, mutta käsittääkseni kirkko kuitenkin vihkii uudelleen avioituvia.
Leskille Paavali suosittaa naimattomuutta, mitä en usko kirkon virallisesti enää painottavan, vaikka vielä edellisen vuosisadan puolessavälissä lesken avioaikeita vähintäänkin paheksuttiin.