"Mie en ole niitä miehiä, jotka avautuisivat muuten."
Kotiteollisuuden laulaja-kitaristia Jouni Hynystä on bändiuran alusta lähtien kiinnostanut eniten sanoittaminen. Syy on ilmeinen: miehisiä tuntoja pitäisi purkaa tavalla tai toisella, mutta puhumalla siihen ei kykene.
Tästä huolimatta Hynynen kyllä puhuu jokseenkin paljon. Äijä kiroilee karjalaisella murteellaan niin ruokottomasti, ettei selityksiä kehtaa sellaisenaan julkaista Kalevan kaltaisessa perhelehdessä.
Hynynen jättäytyi pari vuotta sitten pois töistä ja päätti keskittyä pelkkään Kotiteollisuuteen. Kirjavan työhistoriansa aikana hän on ehtinyt toimia esimerkiksi rakennusmiehenä, ahtaajana ja lastenpsykiatrian parissa.
Kirjoittamisharrastuksen lisäksi Hynynen ehtii käydä urheilemassa useita kertoja viikossa. Hän laatii pakinoita neljään eri julkaisuun ja ylläpitää Kotiteollisuus.com-sivustoa.
Kirjoitushommia on oikeastaan kertynyt niin julmetusti, että Hynynen korostaa määrää muutamalla rumalla ilmaisulla.
Tuonelasta
elävään elämään
Kun vielä Kuolleen kukan nimi -levyn (2002) sanoitukset ruotivat kadotuksen kauhuja, sielunvihollisen juonia ja syntiinlankeemusta, voi uusimman Helvetistä itään -levyn (2003) tekstejä pitää suorastaan yhteiskunnallisina.
"Tuli semmoinen olo, että musiikillisesti on kehitytty, mutta teksteissä ei yhtään. Sitten tulee sitä runollista sontaa kun yrittää kirjoittaa henkilökohtaisista asioistaan."
Hynynen äityi pohtimaan automarketti- ja tuulipukukansan arkea ja kritisoimaan rahan ylivaltaa. Osittain testosteroninkatkuiset kielikuvat ovat ennallaan - synkkien esi-isien haudoista paheksutaan yhä maanpäällisiä edesottamuksia. Kirjoitustyön alussa paperille tulvivat ne tutut tuonelan maisemat, mutta Hynynen ei tuntenut saavansa niistä enää mitään irti.
"Niinpä mie aloin miettiä, että mitäs mie olen tehnyt viimeiset kaksi vuotta, kun lopetin työnteon. Maannut sohvalla ja pohtinut, mikä ottaa päähän."
Viidessä minuutissa syntyi Helvetistä itään -teksti:
"Se on naiivi ja suora, mutta samalla merkittävin sanoitus, jonka olen ikinä tehnyt. Mie sanon suoraan sen, minkä ennen sanoin kielikuvin."
Ehkä suurin ero entiseen on se, että nyt Hynynen tuntuu olevan vakavissaan. Huomattava osa aiemmista teksteistä on nimittäin tehty täysin kieli poskessa.
"Esimerkiksi Graniitti-kappale on vitsi alusta loppuun. Suomalaisuudesta saa irti todella paljon sketsejä. Suomi on hauska ja mahtava junttila, mutta ihmiset eivät vain tajua sitä."
Jokaisella taiteilijalla on esikuvansa, ja niin myös Hynysellä: hän katsoo jatkavansa isänsä työtä.
"Isäukolta jäi hommat erittäin pahasti kesken. Se on vieläkin raksalla töissä eikä ole ikinä osannut ilmaista itseänsä. Mie luulen, että se on miusta tosi ylpeä."
Varsinaisia kirjallisia esikuvia Hynynen ei tunnusta. Kari Hotakainen on kuulemma hyvä, vaikkakin kliseisen äijämäinen valinta, ja Jari Tervokin on onnistunut tekemään yhden hyvän kirjan.
"En mie mitään venäläisiä klassikoita ole lukenut", Hynynen toteaa.
Omia hengentuotteitaan Hynynen ei aio saattaa kovien kansien väliin. "Se on taiteilijoiden lässytystä."
