Vuoden 2005 pitkä lastenelokuva on nimeltään Valo. Elokuva kuvataan Haukiputaalla, Iissä, Yli-Iissä ja Luulajassa Ruotsissa. Kuvaukset alkavat heinäkuun puolivälissä.
Valo pohjautuu kuvataiteilijan ja kasvatusfilosofin Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) lapsuuden päiväkirjoihin.
Alin päiväkirjat ovat pikkutarkkoja, täynnä teräviä havaintoja ja lapsen ajattelua. Ahola-Valo aloitti hämmästyttävät päiväkirjansa ensimmäisenä kouluvuotenaan 1907.
Suomessa rahoitetaan vuodessa vain yksi pitkä lastenelokuva. Vuoden 2005 tuotannoksi valikoitui haukiputaalaisen Markku Flinkin käsikirjoittama Valo. Elokuvan ohjaa Kaija Juurikkala ja tuottaa Periferia Productions/ Outi Rousu Haukiputaalta.
"Käsikirjoituksen pohjalla ovat autenttiset lapset kirjoittamat päiväkirjat sadan vuoden takaa. Tämä lähtökohta tarjoaa minulle lapsen näkökulman, joka on ehdottomampi, pateettisempi ja lapsen arkeen voimakkaammin paalutettu kuin aikuisten muistelut", kertoo Kaija Juurikkala.
Elokuvan keskiössä on joukko lapsia, joiden esittäjät löytyivät kaikki Oulun ympäristöstä. Alia eli elokuvan 9-vuotiasta Valo Aholaa esittää Vili Järvinen Oulusta. Valon ystäviä ja koulutovereita Villeä, Juliaa ja Raijaa esittävät Joni Kehusmaa ja Sara-Maria Juntunen Oulusta sekä Eveliina Uusitalo Haukiputaalta.
Lasten ikioma leikkikoulu
Valo-elokuva istuu Kaija Juurikkalan elokuvien temaattiseen linjaan. Hän on aikaisemmin tehnyt varhaisnuorten elokuvat Rosa was here, Kyytiä Moosekselle ja 52 kilometriä Kuhmosta mehtään ja koulumaailmaan sijoittuneen televisiosarjan Enkeleitä ja pikkupiruja. Juurikkalalla on elokuvaohjaajan pätevyyden lisäksi opettajan koulutus.
"Keskeinen asia elämässä on mielestäni se, että tulee kuulluksi ja saa olla olemassa omana itsenään. Se on ollut teema minun töissäni. Tärkeää on, että voi, saa ja uskaltaa olla se ihminen, joksi on syntynyt. Siinä tämä työ liittyy aikaisempien töideni helminauhaan. Kun aloin lukea Alin päiväkirjoja, ne tuntuivat menevän tähän samaan tematiikkaan."
Päiväkirjoissa Juurikkalaa koskettaa eniten lapsen luontainen omanarvontunto. Ahola-Valo huomasi lasten ohittamisen ja ettei lapsia kunnioitettu.
Ali asui lapsena Viiritsan huvilayhdyskunnassa Inkerinmaalla, minne hänen isänsä Petter Ahola oli sisäisessä karkotuksessa. Sinne Ali perusti toisten lasten kanssa lasten oman koulun.
Koulun nimeksi tuli lasten leikkikoulu. Nimi syntyi viranomaisten harhauttamiseksi, koska tiedettiin, ettei Venäjän imperiumin lainsäädännössä ollut lasten leikkejä kieltävää pykälää.
"Elokuvan lapset konkreettisesti taistelevat oikeudestaan oppia. Heitä ei voi estää. Jos lapselta otetaan pois kynä, hän piirtää sormellaan ikkunaan; jos lapselta otetaan pois kirja, hän kirjoittaa sen itse; jos heiltä suljetaan koulu, he opiskelevat pitkin rantoja ja raitteja. Tämä elokuva on lasten oikeuksien julistus", toteaa ohjaaja.
Elokuvan aatteellisia yhteistyökumppaneita ovat Unicef ja Valola-säätiö.
Viiritsa
Vahtolanlahteen
Alin kotikylä Viiritsa rakennetaan Martinniemen Vahtolanlahteen. Pohjamon suvun omistamaan taloon sijoittuu puoti eli kyläkauppa ja Luotsi-Jussin taloon Villen isän, juopon poliisin Konstantin Kabasen sekä asianajaja Baltasaarin talot.
"Talot maskataan koristeellisiksi karjalaisiksi datshoiksi. Viereen rakennetaan kulisseiksi poliisitalo ja palokunnan torni, jonka esikuvana on Tuiran vanha paloasema", kertoo Kaija Juurikkala pihapiirissä kävellessään.
Kiiminkijoen opistossa työvoimakoulutuksena järjestettävä lavastustyöpaja on rakentanut talojen takapihoille vanhaksi petsattuja aitoja ympäröimään villejä puutarhoja. Työvoimakoulutuksen puvustustyöpajalaiset valmistavat elokuvaan pukuja.
Alin isää Petter Aholaa esittää Teijo Eloranta, yksityisopettaja Katariina Kusminaa Rea Mauranen, Maria-opettajaa Olka Horila, Villen isää Hannu Kivioja ja kauppias Jürgenssonia Henrik Mestad Norjan kansallisteatterista. Lisäksi rooleissa ovat Liisa Toivonen, Pentti Korhonen, Janne Raudaskoski ja Hannu Kangas Oulun kaupunginteatterista.
Talojen takana kulkee kapea hiekkatie, jota käsikirjoittaja Markku Flink ja ohjaaja Kaija Juurikkala nimittävät Hatsinan tieksi. Se on pelottava tie, sillä sitä pitkin Ali alias Valo lähetetään elokuvassa Hatsinan kasvatuslaitokseen.
Markku Flink on säilyttänyt käsikirjoituksessaan Alin päiväkirjojen hengen ja tunnelman, mutta hän on myös dramatisoinut tapahtumia lisäten sinne seikkailua ja jännitystä. Pyrkimyksenä on kuitenkin rehellisyys Alin elämäntyölle.
Aluksi Flink ja Juurikkala kirjoittivat käsikirjoitusta yhdessä, mutta sitten Kaija antoi kapulan Markulle. Muutaman vuoden takaisesta ensimmäisestä versiosta on lopullisessa käsikirjoituksessa mukana vain 5-10 prosenttia.
"Tarinan taustalla ovat Alin päiväkirjat. Elokuvan kaikilla tärkeimmillä käännekohdilla ja kohdilla, joissa jotain merkittävää tapahtuu, on yhtymäkohta todellisuudessa. Ei se ihan puhtaasti fiktiota ole", Markku Flink vertaa.
"Tämä on suuri tarina jota ei ole kerrottu."
Monet Suomessa tehdyistä pitkistä lastenelokuvia on satuelokuvia: Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982), Pessi ja Illusia (1984), Lumikuningatar (1986), Rölli ja Metsänhenki (2001).
"Jos katsoo, milloin Pohjoismaissa viimeksi on tehty vastaavanlaisia klassisia juttuja, niin joskus 1980-luvulla Lasse HallströminElämäni koirana ja Bille Augustin Pelle Valloittaja... Ne ovat isoja epookkielokuvia, joissa lapset ovat pääosissa", huomauttaa Markku Flink.
Isien ja
poikien suhteet
Kaija Juurikkala nostaa elokuvassa temaattisesti esiin kahden isän ja pojan suhteen. Hän uskoo, että kuunteleva ja ymmärtävä isä avasi Alille väylän toimia.
"Ali oli aikakautenaan poikkeuksellinen lapsi siinä, että hän sai isän rakkautta. Hänellä oli keskusteleva isä, joka oli vuorovaikutuksessa. Jos ajatellaan tämän päivän isän mallia niin Petter (elokuvassa Pekka) Ahola on ideaali nyky-pehmoisä."
Sen lisäksi Alilla oli kaksi kamalaa äitipuolta, Anna I ja Anna II. Alin äiti kuoli pikkuveljen synnyttyä, kun Ali oli alle 2-vuotias.
"Ali oli verbaalinen lapsi. Hän pystyi hirveän aikaisin keskustelemaan monimutkaisista asioista, havainnoista ja yhteiskunnasta", luonnehtii Juurikkala.
Valon alias Alin ja isän rinnalla elokuvassa on toinenkin isä-poika -pari: Ville ja hänen isänsä.
"Villeä kohdellaan hyvin väkivaltaisesti. Suhde isään on tulehtunut ja Ville on täysin alistunut. Että vanhemmat lyövät, se on hänelle kuin luonnonolosuhde, niin kuin sade. Kun Ali tulee siihen rinnalle, hän toimii esimerkkinä ja sysää toisen muuttumaan. Elokuvan lopussa Villen isä havahtuu."
Pienellä Aleksanteri Ahola-Valolla on Juurikkalan mielestä niin ehdoton suhde pahuuteen, että hän tulee herättäneeksi lukijoissaan omantunnon kysymyksen, olenko minä pahan vai hyvän puolella. Alin päiväkirjojen lukeminen herättää vahvasti yleistä moraalin pohdintaa.
Valo löytyi ensimmäisenä
Lapsiroolit ovat elokuvassa tärkeitä. Rooleja varten kuvattiin Oulun seudun kouluissa noin 4 500 lasta. Yllätyksekseen Kaija Juurikkala löysi Alin ensimmäisenä, vaikka oli ajatellut, että Alin - Valon - löytäminen olisi vaikeaa.
"Vili Järvinen kiinnitti huomioni, koska hän oli samanaikaisesti niin kuin pieni vanhus ja pieni lapsi. Nämä puolet vaihtelivat ihan käsittämättömällä tavalla. Niin olin mieltänyt myös itsensä Alin päiväkirjateksteistä, että hän oli pikku vanhus mutta myös aito lapsi. Valo ei ole mikään amerikkalaisen elokuvan älykkölapsi, kapea rillipiru vaan syvällinen pohtija."
Kun Kaija Juurikkala oli eräänä päivänä koekuvannut kaksitoista Villeä, niin Valon rooliin valittu Vili kysyi, että montakos vaihtoehtoa oli minulle."Minä sanoin, että ei ketään", naurahtaa ohjaaja.
Hän kiteyttää, että Valo on universaali tarina, jossa ei ole olennaista aika ja paikka vaan se mitä ihmisten, erityisesti isien ja poikien, välillä tapahtuu.
Valon tarina on rinnakkainen Charles Dickensin tarinalle David Copperfieldistä. Ne ovat kuvauksia pojasta, josta tulee oman elämänsä sankari.
