Vilkaisiko nainen hänen suuntaansa? Kääntyivätkö ruskeiden, paksujen hiusten suojaamat kasvot ja tummat aurinkolasit sentin, kaksi hänen suuntaansa? Vai kävelikö nainen häntä huomaamatta kirkosta ulos ja hiekkaista mäkeä alas autolleen?
Vastausta ei ollut. Siihenkään. Harju katsoi naisen menoa. Tämän sinänsä naisellisessa ja katselemaan houkuttelevassa kävelytyylissä oli jotakin kurinalaista, säädeltyä.
Päivä oli tukahduttavan kuuma, lämpötilan täytyi hipoa kahtakymmentäviittä astetta. Pilvetön taivas lepäsi hailakan sinisenä Kerimäen kirkon yllä. Harju katsoi taakseen ja yritti arvailla mikä oli saanut naisen vierailemaan täällä. Nainen oli istunut kirkon etuosassa ja näyttänyt rukoilevan. Saattoi toki olla, että nainen oli vain istunut. Mutta miksi hän olisi ajanut tänne? Ihminen saattoi lepuuttaa jalkojaan missä tahansa muuallakin.
Ohjatessaan autonsa naisen mustan auton perään Harju soitti takaisin Perkiölle Keskusrikospoliisiin.
"Tekisitkö palveluksen", hän kysyi. "- Katsot yhden henkilön tiedot."
Perkiö esitti litanian kysymyksiä, jotka Harju oli ennakoinut. Eikö sun pitänyt olla hyllyllä? Mihin tämä liittyy? Joudunko mä samanlaisiin vaikeuksiin kuin sä? Harju sanoi, että Perkiöllä ei ollut mitään riskiä, Harju oli edelleen hyllyllä ja tämä oli sangen yksinkertainen asia, josta kenenkään ei tarvinnut tietää mitään. Lopulta Perkiö suostui. Harju antoi nimen, Irina Joenpalo, ja sosiaaliturvatunnuksen.
Harju kuuli kuinka Perkiön sormet kävivät näppäimistöllä ja tunnisti kohdan, jossa Perkiö löi välilyönnin, ja senkin, jossa tämä napautti enterin.
"Ei ole", sanoi Perkiö kohta.
"Ei ole rekisteriä?"
"Ei ole tällaista henkilöä."
Harju katsoi edellään kiitävää mustaa Audi TT:tä. Metsä tien molemmin puolin tuntui juoksevan vastaan kiihtyvällä nopeudella. Harju pudisti päätään.
"Haloo?" hän kuuli Perkiön sanovan, ja tajusi olleensa hiljaa jo jonkin aikaa.
"Täällä ollaan", sanoi Harju yrittäen koota ajatuksiaan.
"Ethän sä missään nimessä ole Launisin ja kumppaneiden perässä?"
Perässä? Tosiaan.
"Voitko katsoa vielä yhden jutun?" Harju sanoi ja luetteli naisen auton rekisteritunnuksen.
"Oho."
"Oho mitä?"
"Aliisa Piirainen", sanoi Perkiö.
Harju veti henkeä.
"Sattumalta mitään sukua Mika Piiraiselle?"
"Sattumalta vaimo."
"Kiitos, Perkiö. Palataan."
Mika Piirainen, elinkautisvanki. Mies, joka oli luvannut painaa veitsen Matias Harjun kurkulle ja viiltää kunnes viillettävää ei enää ollut.