Maailman suurin puukirkko, kertoi lehtinen, jonka Harju oli napannut käteensä astuessaan sisään Kerimäen kirkkoon. Harju pysähtyi heti ovien sisäpuolella ja antoi silmiensä tottua sisätilan lempeään hämärään. Ulkona keskipäivän auringonvalo oli niin pistävää ja voimakasta, että tällainenkin vaihtelu vaati totuttautumista. Etenkin Harjulla, jonka silmissä kirveli unenpuute.
Nainen istui kirkon etuosassa. Hänen hiuksensa olivat tänään tutun pitkät ja tuuheat. Kastanjanruskea putous virtasi naisen vitivalkoisella puserolla puoleen selkään.
Harju luki lehtisestä, että kirkkoon mahtui istumaan kolme tuhatta ihmistä ja että ristin huippu oli 37 metrin korkeudessa ja että alttaritaulun aiheena olivat Jeesuksen sanat: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon."
Harju ei ollut uskonnollinen ihminen, mutta ajatus kuorman luovuttamisesta ja levosta houkutteli. Hän siirsi katseensa naiseen.
Eilen, kun nainen oli ollut joitakin tunteja peroksidiblondi, hän oli seurannut tätä järvenrantahuvilalle. Siellä Harju oli kuullut ainakin haulikon ja kahden pistoolin laukaukset tietämättä kuka oli ampunut ja ketä tai mitä. Sen Harju tiesi, että nainen, joka juuri nyt näytti rukoilevan, kuljetti autossaan nimenomaan haulikkoa ja kahta käsiasetta.
Harjun tuli jatkaa naisen seuraamista. Muussa tapauksessa hänen toimeksiantajansa toimittaisi Tiina-vaimolle kuvia, jotka aiheuttaisivat lisää väärinkäsityksiä kaikkien entisten lisäksi.
Puhelin Harjun taskussa värisi. Soittaja näytti olevan Perkiö, Harjun lähimpiä työtovereita Keskusrikospoliisista. Mitä asiaa tällä oli seitsemättä kuukautta hyllytettynä olevalle Harjulle?
Harju nosti puhelimen korvalleen ja kuiskasi haloon.
"Miksi sä kuiskaat?" kysyi Perkiö.
"Mä olen kirkossa."
Perkiö oli hetken hiljaa.
"Okei", hän sanoi sitten. "-- Mä ajattelin, että sä haluat tietää. Aivar Launis on kuollut. Kuten kaksi henkivartijaansa."
Harjusta tuntui kuin joku olisi työntänyt kylmän piikin hänen niskaansa ja nykäissyt sillä hänen selkänsä suoraksi. Launis, joka liittyi suoraan siihen mitä Harju oli viimeksi tutkinut.
"Missä?" hän kysyi vaikka aavisti, oikeastaan tiesi, vastauksen.
"Huvilalla, parikymmentä kilometriä Mikkelistä."
Harju veti ilmaa sisäänsä.
"Perkiö, kiitos tiedosta, mun täytyy mennä."
Harju työnsi puhelimen taskuunsa. Hän katsoi kuinka nainen nousi kirkonpenkistä ja lähti tulemaan häntä kohti.