60 kynt­ti­lää rät­ti­si­ti­kan kun­niak­si

Tänä vuonna vietetään Citroën 2 CV:n eli rättisitikan 60-vuotisjuhlia. Ranskalaiset mediat ovat huomioineet tapahtumaa näkyvästi. Pariisin la Villetten tiedekeskuksessa on marraskuulle saakka sätkänäyttely.

Yksi säilyneistä vuoonna 1939 valmistetuista 2 CV:stä. Konepelti oli aaltopellistä, ajovaloja vain yksi eikä ovissa ole lukkoja. Mallissa on vielä vesijäähdytteinen moottori. Käynnistys tapahtuu kammella.
Yksi säilyneistä vuoonna 1939 valmistetuista 2 CV:stä. Konepelti oli aaltopellistä, ajovaloja vain yksi eikä ovissa ole lukkoja. Mallissa on vielä vesijäähdytteinen moottori. Käynnistys tapahtuu kammella.

Tänä vuonna vietetään Citroën 2 CV:n eli rättisitikan 60-vuotisjuhlia. Ranskalaiset mediat ovat huomioineet tapahtumaa näkyvästi. Pariisin la Villetten tiedekeskuksessa on marraskuulle saakka sätkänäyttely.

Alun perin halvaksi kansanautoksi suunnitellusta lullukasta muodostui vuosien varrella lähes Eiffelin tornin, patongin ja baskerin kaltainen Ranskan symboli. Tuotannon alettua vuonna 1948 Sitikasta tuli siinä määrin hitti, että auton tilauksen ja luovutuksen väli venähti pahimmillaan 4--5 vuoteen.

Vuosikymmenten vaihtuessa vaihtui myös 2 CV:n imago.

1950-luvulla autolla kiikustelivat arvokkaasti lääkärit, lakimiehet ja maalaisisännät.

1960-luvulla se oli Ranskan virtasperheen ensimmäinen rakastettu auto.

Kymmenen vuotta myöhemmin rättärien rateissa oli etenkin kukkaispaitoihin ja ponchoihin sonnustautunutta nuorisoa.

1980-luvulla 2 CV:n vienti rupesi takkuilemaan, mutta Ranskassa myyntilukemat olivat edelleenkin mukavia. Vanhoillisen perusrakenteen vuoksi auton tekeminen tuli kalliiksi ja valmistus lopetettiin Ranskassa vuonna 1988.

Portugalissa rättisitikan kasauslinjat paketoitiin vuonna 1990.

1930-luvun idea

Idea aivan pienestä autosta syntyi 1930-luvun alulla. Suunnittelijoille annettiin ukaaseiksi, että auton oli oltava nelipaikkainen, sen huippunopeuden oli pyörittävä 50 km/t huiteilla ja matkustajien lisäksi autossa oli pystyttävä kuljettamaan 50 kg kuorma.

Kaiken huipuksi rättisitikan oli selviydyttävä siihen aikaan lähes mahdottomasta tehtävästä: Sen piti tulla ajamalla kynnetyn pellon yli kananmunakori kyydissään eikä yksikään muna saanut rikkoutua. Sanalla sanoen rättisitikasta haluttiin työjuhta ja se siitä tulikin.

Hitaasti mutta varmasti

"Apinakeinu", kuten Suomessa autoa aikoinaan kutsuttiin, pistettiin todenteolla työn alle vuonna 1935.

Ensimmäiset prototyypit olivat valmiina kahta vuotta myöhemmin. Kesällä 1939 tehtaat olivat tuottaneet 250 auton sarjan. Ne odottelivat ensiesittelyään syksyn Pariisin autonäyttelyssä. Toinen maailmansota sotki kuitenkin suunnitelmat. Valmiit autot purettiin kolmea lukuun ottamatta ja piilotettiin niin hyvin saksalaisilta, että ne löytyivät vahingossa vasta vuonna 1968.

Heti sodan päätyttyä projektiin paneuduttiin uudestaan. Kun 2 CV esiteltiin vihdoin vuoden 1948 autonäyttelyssä, se oli vaihtanut reilusti ilmettään. Aaltopellin käyttö oli unohdettu. Kampikäynnistyksen tilalla oli perämoottorimainen vedä narusta -systeemi. Alun perin vesijäähdytteinen moottori oli vaihdettu ilmajäähdytteiseksi ja konepellin keskellä nakottanut yksinäinen ajovalo sai kaverikseen toisen.

Yleisö otti sardiinipurkiksi ristityn auton vastaan sekavin tuntein. Osan mielestä se oli sikamaisen ruma. Pienituloiset puolestaan olivat innoissaan. Nyt heidänkin kukkaronsa ulottuvilla oli aivan oikea auto.

Ensimmäiset kappaleet toimitettiin vuonna 1949 ja taas oli pientä hiontaa suoritettu. Rättäriin oli ympätty akku ja sen myötä sähköinen startti. Myös ovet olivat saaneet lukon.

Vuosien varrella autosta muodostui maaseudulla liki maatalouskone. Sillä kuljetettiin jouset maata viistäen perunat pellolta ja heinät niityltä. Vuohia mahtui autoon markkinoille vietäväksi kivasti kaksi kappaletta. Torille tuotteitaan myymään matkanneet pientilalliset kuormasivat sitikkansa niin täyteen, että rättikatto oli rullattava auki.

Kaupungeissa auton sai rutistettua pieneenkin parkkitilaan eikä kolhuista oltu moksiskaan, ne taottiin nyrkillä suoriksi. Sitikka oli aikalaisekseen pieniruokainen eivätkä huolto- ja remonttikulut kovasti kukkaroa verottaneet. Eräällä maailmanympärireissulla rättäri osoittautui niin nöyräksi, että voiteluöljyksi kelpasivat jopa banaanit.

Rättisitikka on ollut monessa mukana. Ranskan poliisilla oli niitä 1950-luvulla, jolloin 2 CV-pakettiautoja käytettiin maantiepalvelussa.

Sitikalla on osallistuttu menestyksekkäästi Paris-Dakar-ralliin ja sille on järjestetty omia safarikisoja mm. Etelä-Amerikassa. Kesäisin kerhot järjestävät useinkin tuhansien kilometrien reissuja.

Yhtenä määränpäänä on Nord Kap Suomen Lapin kautta. Auto komeilee myös monissa postimerkeissä.

Rento meininki

Pitkälle 1960-luvulle Sitikka pyrittiin valmistamaan mahdollisimman halvaksi. Tuulilasinpyyhkimet oli kytketty nopeusmittarin vaijeriin, bensamittarina toimi tankkiin työnnettävä pitkä tikku ja lämmityslaite hönkäili hiukkasen haaleata ilmaa.

Viimeisen valmistusvuosikymmenen mallit puolestaan olivat ranskalaisille aivan varteenotettava vaihtoehto pikkuautoksi. Penkit oli topattu, mittaristo miltei kuin missä tahansa ajoneuvossa. Rättäri oli kuitenkin säilyttänyt rennon meininkinsä.

Koko historiansa aikana 5 114 959 valmistetun Citroën 2 CV:n yhteinen ongelma oli pienitehoinen moottori, ensin 375 cm3, sitten 435 cm3.

Alamäessä perätuulen puhaltaessa viimeiset mallit saattoivat yltää pikkuisen yli 100 km/t.

Loivassakin ylämäessä ne hyytyivät liikennetulpiksi ja vuoristoteillä kiipeillessä kakkospykälän sovittaminen oli tapahtuma, josta oli kerrottava lapsen lapsillekin.

Ilmoita asiavirheestä