Palasin yöksi Hervantaan. Vaimo ei riehaantunut ilosta, eikä ihme, olin hassannut ensimmäisen yhteisen lomapäivämme omiin vouhotuksiini. Olin lähtenyt karhuamaan takaisin kahta Makkoselle lainaamaani kirjaa. En saanut kirjojani, mutta sen sijaan selvisi muuta.
Poliisi epäili Onni Makkosta sarjamurhaajaksi. Väittivät hänen tappaneen viisi. En maininnut asiasta vaimolle. Hänellä oli muutenkin vanhoista kavereistani omanlaisensa näkemys. Kenties hän ei olisi huolinut sarjamurhaajan ystävää viereensä. En tosin ehtinyt sänkyyn muutenkaan. Yritin selvittää missä päin Suomea sijaitsee Mutterisaari. Makkonen oli vihjaissut Helmi-siskolleen sen nimisestä paikasta. En kuitenkaan löytänyt kartoista, tietosanakirjoista, sen paremmin kuin internetistäkään yhtä ainutta Mutterisaarta.
Olin saanut siskolta sarjamurhien tukintaa johtavan poliisin nimen. Istuin keittiön pöydän ääressä, join jäähtynyttä yrttiteetä ja tuijotin lappusta edessäni. Siinä luki takaviistoin tikkukirjaimin KOMISARIO LONKKA. Nimen alle oli lisätty puhelinnumero ja sen perään pahaenteisen iso huutomerkki. Ilmeisesti se oli jonkinlainen varoitus. Lonkka oli uhannut ampua jokaisen, joka veljeilee sarjamurhaajan kanssa.
Päätin antaa asian olla. Miksi pilaisin kesälomani muiden aiheuttamien sotkujen vuoksi? Makuuhuoneesta kuului vaimon tasainen unituhina. Päätin hiippailla hänen peittonsa alle lämpimiin, nukkua aamulla pitkään ja unohtaa sarjamurhat siltä kesältä. Setviköön Makkonen itse omat ongelmansa!
Tihruilin haukotukseni takaa ulos, aurinko oli kivunnut jo korkealle ja se sai kasvimaalle unohtuneen lapion kimaltelemaan. Kaksi harakkaa kävi kompostin kannella kiivasta nokkakopua. Koin kipeän pistoksen omassatunnossani. Olin luvannut Makkosmuorille auttaa hänen ainokaista poikaansa ahdingossa. Muori oli pannut kaiken toivonsa minuun, paljon se ei ollut, mutta nyt olin pettämässä senkin vähän.
Jätin pöydälle viestin. Alle piirsin ison sydämen ja sitten taas mentiin. Renun keula kohden Lahtea ja Radio Suomi soimaan. "Näin se kesäloma toimii" lauloivat Matti ja Teppo. Siinä oli jotain enteellistä. Komisario Lonkka ei suostunut tapaamaan minua ennen virka-ajan päättymistä. Harmittelin aikaista hoppuiluani. Olisin ehtinyt hyvinkin kääntää kompostin ja lähteä vasta sen jälkeen. Nyt jouduin tappamaan aikaani makoilemalla Vesijärven rannalla kuumassa auringossa. Hyvä ettei nahka palanut. Hilauduin tasan neljäksi Salininkadulle ja jäin norkoilemaan poliisitalon eteen.
Tunnistin miehen kyräilevästä katseesta. Hän toi mieleen saalista väijyvän sarvipöllön. Korvat olivat isot ja ylöspäin suipponevat, pää pyöreä ja sen laki täysin kalju. Nenä oli pieni ja kyömy, silmät molemmin puolin suuret ja pistävät. Lyhyt ja pulska vartalo ei hievahtanutkaan, pää vain kääntyili terävin liikkein molempiin suuntiin. Astuin muutaman empivän askeleen lähemmäksi. - Minä siitä Makkosesta... Komisario Lonkka keskeytti minut väheksyvällä käden leyhäytyksellä. - Minä en toimittajien kanssa veljeile! Kurkustani karkasi hermostunut hörähdys. Viimeksi eilen minua oli luultu Porissa poliisiksi. Tänään en ollut yhtä imarreltu ja korjasin nopeasti väärinkäsityksen: - En ole toimittaja, vaan Makkosen vanha kaveri. Miehen kelmeisiin silmiin syttyi ammatillinen kiinnostus. - Tulit kertomaan mistä me hänet löydämme? - Tulin puhumaan hänen puolestaan. Tiedän ettei Makkosesta olisi milloinkaan sarjamurhaajaksi. Lonkka lähti kävelemään lyhyin nykivin askelin. Ilmeisesti hän oletti minun seuraavaan, koska sanoi päätään kääntämättä. - Käsityksesi kyllä muuttuisivat, jos vain tietäisit miten vedenpitävät todisteet meillä on. Makkonen ei ole kirvestään säästellyt eikä jälkiään peitellyt.