Oulun vuosisadat 1605-2005. Toimittanut Reija Satokangas. Oulu 2005.
Joka ei halua eikä jaksa lukea moniosaista Oulun historiaa eikä muita sen jälkeen ilmestyneitä lyhyempiä teoksia, käsillä oleva tuorein esitys aiheesta, Oulun vuosisadat 1605-2005 saattaa sopia hänelle. Siinä on varsin tiiviissä paketissa asiantuntijoiden tekstiä Oulun 400-vuotisesta historiasta.
Professori Jouko Vahtola luotsaa lukijan turvallisesti aiheeseen. Kun Oulun kaupungin perustamisvuodesta on ollut keskustelua, hän viittaa mahdollisuuteen, että kuningas Kaarle IX ehkä epäili kaupungin syntyä. Vaikka hän oli pannut siihen toimillaan vauhtia, hän odotti vielä viisi vuotta, ennen kuin antoi kaupungille privilegiot.
Vahtolan tapaan FM Matti Enbuskekin olettaa, että kaikkien oululaisten tuntema nimi Pokkitörmä tulisi porvari Bochmölleristä, jonka talo sijaitsi lähellä törmää. Itse olen taipuvainen uskomaan, että nimi tulee aivan muusta. Törmällä on saattanut hyvinkin ollut jonkinlainen maamerkki merenkulkijoille. Olkoonkin, että kirkko oli lähellä.
FT Ari-Pekka Palolan mukaan 1700-luku alkoi monenlaisilla koettelemuksilla, joista kuitenkin selvittiin. Vaikka elämä oli pienimuotosta ja varsin vaatimatonta, kulttuuriakin oli.
Oulussa elivät ja vaikuttivat tällä vuosisadalla mm. maalari Mikael Toppelius, säveltäjä Erik Tulindberg, apteekkari ja keksijä Johan Julin, kirkkoherra Johan Wegelius, joka oli Oulun tuotteliain kirjailija.
Palola mainitsee myös ensimmäisen oululaisen naiskirjailijan Elsa Holmstenin, jonka lauluista yksi sisältyy nykyiseenkin virsikirjaan. Merkittävin ajan runoilija oli kuitenkin Frans Mikael Franzén.
FT Matti Salo kirjoittaa Oulun noususta tervakaupungiksi. Terva ja laivanvarustus olivat merkinneet jo 1700-luvulla paljon kaupungin elämässä. Nyt Oulu nousi aivan tervakaupan kärjen tuntumaan, kohta sen keskukseksi. Kainuussa sillä oli hyvät hankinta-alueet. Vienti veti.
Salo on havainnut aivan oikein, ettei yksin terva ollut Oulun rikkaus. Myös laivoilla, joita "lyötiin" monessa varvissa, oli suuri merkitys. Oulun kauppalaivasto kasvoikin niin, että hetken aikaa se oli maan suurin.
Elinkeinoelämän rakenteet kuitenkin muuttuivat. Puutavaran merkitys nousi jo 1860-luvulla tervan oli. Purjelaivoja ei rakennettu.
Vaikka 1800-luvun Oulu oli varsin rikas, se oli luonnollisesti maaseutumainen. Kaupunkilaisilla oli muun muassa runsaasti kotieläimiä, hevosia ja lehmiä. Salo puhuukin kauppaneuvosten, merimiesten ja lehmien kaupungista. Rikkaiden tervaporvareiden ohella Oulussa asui runsaasti myös köyhää kansaa.
Oulun merkitys koulukaupunkina sen kuin kasvoi. Oulun triviaalikouluun tulivat J. L. Runeberg, J. J. Nervander, J. V. Snellman (etunimi yksinkertaisella v:llä erotuksena oululaisen serkkunsa J. W. Snellman G:sonin nimen kirjoitustavasta), M. A. Castrén, Zacharias Topelius. Oulussa olikin monenlaisia oppilaitoksia. Yhtä niistä piti Sara Wacklin.
FT Reija Satokangas on päässyt soveltamaan osuudessaan väitöskirjassaan käyttämää maaseutua ja kaupunkia vertaavaa tarkastelutapaa. Hän toteaa Oulun olleen aikamoinen houkutin lähiseutujen asukkaille, etenkin maattomille.
Pari pientä korjausta Satokankaan osuuteen: Kansan Tahto ja Liitto aloittivat molemmat ilmestymisensä 1906. Kun jääkäriliike alkoi 1914, ei ollut maaherraa; oli kuvernööri.
Professori Olavi K. Fält on kirjoittanut jo aiemmin itsenäisyyden ajan ensi vuosikymmenien Oulusta. Myös FT Marianne Junila on käsitellyt aika äskettäin sotien 1939-45 aikaa Oulun veteraanikirjassa.
FT Turo Manninen pohdiskelee osuudessaan mm. kaupungin rakentamista ja siihen liittyneitä ongelmia, Oulun puutalojen häviämistä/ hävittämistä. Ilmiö on tälläkin hetkellä varsin ajankohtainen.
FM Markus H. Korhosen esitys merikapteeni Alfred Ekholmista ei tunnu oikein kuuluvan joukkoon. Yksi henkilö ponnahtaa liikaa esille.
Tällä en tarkoita väheksyä tämän mielenkiintoisen miehen henkilöhistoriaa enkä Korhosen kirjoittamaa lukua. Se on hyvin kirjoitettu ja melkeinpä ainoa täysin uutta koko kirjassa. Monet muut luvuthan ovat kirjoittajien lyhennelmiä heidän aiemmista artikkeleistaan tai kirjoistaan.
Esimerkiksi professori Liisi Huhtalan sinänsä hyvä luku Oulun kirjallisuudesta ja kirjailijoista on julkaistu aiemmin sellaisenaan toisaalla.
Teoksen päättää FT Henri Oinas-Kukkosen analyysi viime aikojen Oulusta. Koska esitys koskettelee suureksi osaksi 1990-lukua ja tätäkin vuosituhatta, voi kysyä onko se vielä historiaa. Tietenkin on, mutta välttämättä meillä ei ole vielä kykyä nähdä pintaa syvemmälle.
Kuka on ollut kautta aikojen tunnetuin ja tärkein oululainen? Jos on uskominen sitä, miten monesti henkilö on tässä teoksessa mainittu, korkeita lukuja saavat runoilija Franzén, kauppaneuvos J. W. Snellman ja Sara Wacklin.
Mitä kestävää he ovat jättäneet jälkeensä? Franzenin runoja luetaan edelleen, hänestä on myös patsas. Snellmanin rahat on syöty ja juotu ja kauppakartanokin on suvulta pois, mutta Wacklinin paljon luetusta muistelmateoksesta on otettu aivan vastakin uusi painos. Ja valittiinhan hänet jo 2004 suurimmaksi oululaiseksi, kuten Oinas-Kukkonen toteaa.
Varmasti teoksessa on monia elämän osa-alueita jäänyt suhteellisen vähälle käsittelylle. Tällöin täytyy lohduttautua sillä, että niitä on tarkasteltu jo aiemmin ilmestyneissä teoksissa.
Teoksen kuvitus, graafinen suunnittelu ja taitto ovat onnistuneita, kuten jo totesin. Siitä kunnia Esa Tiittaselle. Teoksessa on hyvä henkilöhakemisto.