Vietimme yön Pullerinmäessä Makkosmuorin hoivissa ja palasimme seuraavana aamuna junalla Tampereelle. Komisario Lonkka odotti rautatieaseman edustalla. Hän kätteli meitä vuoronperään, eikä pöllömäisten kasvojen itseriittoisuus ollut himmennyt vieläkään. - Sainpahan selvitettyä tämänkin keissin. Vilkaisimme Makkosen kanssa toisiamme. Onni oli käynyt saunassa ja parturissa, ja näytti taas ihmiseltä. Käännyin takaisin Lonkan puoleen ja olin ihmettelevinäni: - Varmaan selvitit jo motiivinkin. - Niin tuota... Lonkka raapi niskaansa ja päätin vähän auttaa: - Ehkä siinä oli osa ahneutta. Kaikilla oli puolen miljoonan henkivakuutus ja hyvä syy kadota kuvioista ikiajoiksi.
Savonlinnalaista soitinkauppiasta uhkasi konkurssi ja rovaniemeläisen runoilijan ura oli menossa alamäkeä. Sarjamurhaajan uhrina hän jäisi kuitenkin kuolemattomaksi. Oululainen IT-mies oli petkuttanut sekä firmaansa, että verottajaansa. Merikapteeni oli kyllästynyt seilaamaan Rauman ja Kylmä-Pihlavan väliä, ja puolalaiselta aivokirurgilta oli joku keksinyt kysyä todistuksia. - Olin juuri tulossa tuohon, Lonkka sanoi ja lisäsi nopeasti: - Mutta eiköhän oteta sen kunniaksi oluset. Lähden nimittäin huomenna Australiaan. Siellä on viidellä ihmisellä melkoisesti selitettävää. - Ja minä Vaasaan, Makkonen riemuitsi. - Kosimaan Ulpu Liljaa. Ja minä kunnan virastoon, ajattelin happamana, loma oli auttamattomasti takana. En ehtinyt rypeä kauan itsesäälissä.
Huomasin Lonkan tervehtivän Sorin suuntaan pyöräilevää miestä ja tulin uteliaaksi: - Kuka se oli? - Koskisen Sakari, vanha kaveri poliisikoulun ajoilta. Lonkka kääntyi Makkosen kanssa Hämeenkadulle ja otti suunnan kohden Koskipuiston kesäterasseja. Muutaman askeleen jälkeen hän pysähtyi vielä rykäisemään: - Tuota... en minä missään vaiheessa ihan tosissani teitä sarjamurhaajiksi epäillyt. Poliisin vaistoni sanoi, että syyttömiä miehiähän nämä.
Mietin hetken itkeäkö vai nauraa. Lopulta en tehnyt kumpaakaan. Kävelin kolmekymppisen pysäkille ja hyppäsin bussiin. Viikkojen Suomen kierroksen jälkeen Hervanta tuntui paratiisilta. Vaimokin odotti pihassa. Valmistauduin saamaan ansaitut sättimiset pilalle menneestä yhteisestä lomasta. Sen sijaan hän kapsahti kaulaani, moiskautti lämpimän suukon ja huoahti ihaillen: - Sankarini!
Hän levitti Aamulehden eteeni ja minun oli pakko nostaa hattua toimittajien nopeudelle. Lehdessä oli seikkaperäinen juttu lavastetusta sarjamurhasta. Uutisessa oli mainittu minutkin merkittävänä tekijänä tapauksen selviämiseen, joskin komisario Lonkka oli ottanut päävastuun itselleen. Katsoin tilanteen sopivaksi kysyä mieltä painanutta asiaa: - Se komposti... se jäi nyt kääntämättä. Vaimo antoi uuden suukon ja heläytti: - Se on käännetty.
Kipeä mustasukkaisuuden piikki vihlaisi sisuksiani. - Ei kai naapurin mies... - Ei toki, vaimo hymyili ja kertoi huojentavan uutisen. Paikallinen lankomies K oli käynyt talkoissa. Puhelimen pirinä keskeytti herkän hetkemme. Siellä oli tanssi- ja viihdeorkesteri Humppapumpun basisti Ensio Sankovesi. Hän pyysi minua rumpaliksi, ja kun kieltäydyin, hän kauhistui: - Et kai nyt hylkää meitä kun kesän tärkein keikka on edessä. Soitamme Perussuomalaisten puoluekokouksen päättäjäistansseissa. Julkisuus on taattu. - Saatte Makkosen takaisin. Onni on vapautettu kaikista syytteistä. Sankovesi oli hetken hiljaa ja rykäisi sitten: - Nythän on niin, että sinä soitat paremmin. Suljin puhelimen ja pistin saunan lämpiämään. Tunnin päästä istuimme lauteilla ja vaimo kysyi ohimennen: - Saitko muuten Makkoselta ne kirjasi, joita lähdit loman alussa hakemaan? Heitin kapollisen vettä kiukaalle ja sihisin löylyn kanssa kilpaa. Olin unohtanut kysyä.