Kierreportaiden nouseminen täysin äänettömästi kävi hitaasti. Lisäksi Harjulla oli takanaan kahden kerroksen korkuinen näköalaikkuna, joka nyt illan tummuessakin päästi sisään niin paljon valoa, että Harju tunsi liikkuvansa näyteikkunassa. Talo seisoi koko Pispalan jyrkimmässä kohdassa niin korkealla, että vastarannan erotti helposti kaukana Pyhäjärven mustaksi muuttuneen selän toisella puolella.
Harju kurkisti talon keskikerrokseen, ja totesi kaksi asiaa. Ensimmäinen oli, että hänen entinen kollegansa ja nykyinen toimeksiantajansa Lehikoinen istui liikkumatta tuolissa keskellä olohuonetta ja että asentoa tukivat tuoliin teipatut jalat ja ranteet. Toinen oli, että punatukkainen nainen oli jälleen ruskeatukkainen. Nainen istui Lehikoista vastapäätä, selin Harjuun.
Harju mietti seuraavaa siirtoaan, kun hän kuuli naisen äänen.
- Nämä on olleet pitkiä vuosia.
Harju yritti nähdä liikettä, yritti päätellä varjojen muodoista kuuluivatko ne ihmisille vai esineille ja yritti parhaansa mukaan kuulla muita ihmisääniä. Hengitystä, puhetta, mitä tahansa. Hän ei kuullut eikä nähnyt mitään. Eikä Lehikoinen liikkunut millin vertaa mihinkään suuntaan.
- Mä tiedän, että sä olet siellä, nainen sanoi, ja lisäsi pian: - Matias Harju.
Harjulla oli vielä mahdollisuus tehdä jotakin. Juosta pois ja hälyttää apua, esimerkiksi. Mutta jokin naisen rauhallisessa ja lempeän tuttavallisessa äänessä, huoneen syvässä hiljaisuudessa ja pehmeästi hämärtyvässä illassa sai Harjun toisiin ajatuksiin. Hän otti muutaman askeleen naisen suuntaan.
- Istu alas, nainen sanoi, ja osoitti epämukavan näköistä design-tuolia.
Harju käveli tuolille ja istui sen reunalle.
- Mä jäin odottamaan sua, nainen sanoi ja käänsi päätään Harjun suuntaan. Kasvojen varjoista huolimatta Harju näki, että vihreiden silmien katse oli edelleen sähköinen ja tarkka.
Täyteläiset huulet kiilsivät himmeässäkin valaistuksessa. - Miksi? Harju kysyi.
- Jotta mä voisin kertoa tarinani.
Harju katsoi naista hetken ja oli varma, että tämän silmät olivat kostuneet. Tai sitten ne vain heijastivat valoa sopivasta kulmasta.
- Miksi mulle?
- Koska tarina koskettaa sinua.
- Entäs Lehikoista? Harju kysyi ja nyökkäsi Lehikoisen suuntaan.
- Lehikoista etenkin. Mutta se ei kuule, nainen sanoi. - Sillä on korvissa jotakin.
Harju katsoi Lehikoista tarkemmin. Toden totta. Tämä oli jäykistynyt asentoonsa ja oikeasta korvasta juoksi ohut verivana paidankauluksen sisään.