Jo Rengon kohdalla mietin olisiko sittenkin pitänyt jäädä viettämään hyvin ansaittua kesälomaa Hervantaan. Mikä sankari minä olin ratsastamaan iltaruskoon pelastaakseni lähimmäisiä ahdingosta? Varsinkaan sarjamurhaajia. Poliisi epäili vahvasti vanhaa ystävääni Onni Makkosta sellaiseksi.
Käänsin Renuni kymppitieltä Forssaan keskustaan. Olin matkalla tapaamaan Rasva-Mattia, Makkosen shakkikaveria. Makkosen äiti oli kertonut Onnin lähteneen teroittamaan kirvestä Matin luo, Matilla kun oli siihen kunnon vehkeet. Sen koommin ei äiti ollut pojastaan kuullut. Poliisikaan ei ollut kertonut hänelle mitään, kiusannut vain. Viimeksi eilen muoriparan nurkat oli pengottu, ryytimaa tallottu ja Ladakin takavarikoitu tärkeänä todistuskappaleena. Ja minä olin luvannut auttaa. Hentomielisyys koituisi vielä kohtalokseni.
Ajoin torille asti ja pysäköin Q-kirjakaupan eteen. Kadulle astui pitkänhuiskea alkuasukasnainen. Koin hänet sellaiseksi, paidassakin luki Alku. Sain häneltä ajo-ohjeet Rasva-Matin verstaalle. Lähdin taas ajamaan ja maistelin matkalla kaupunginosan nimeä. Haudankorva. Siinä oli jotain perin juurin pahaenteistä. Ainakin jos oli jäljittämässä viisinkertaista sarjamurhaajaa.
Minun piti tarkistaa osoite toiseen kertaan. Kyllä se oikea oli. Edessäni kohosi komea teollisuushalli, julkisivukin puolensataa metriä. Ei mikään turha mies tämä Rasva-Matti. Pääoven edessä seisoi iso musta Mersu ja koppalakkinen kuljettaja sen konepeltiin nojailemassa.
Päätin kysyä neuvoa. En ehtinyt kunnolla suutani avata, kun mies possautti pikkusikaristaan savut silmilleni. Kehotti kävelemään nurkan taakse. Tein niin kuin käskettiin ja löysin sieltä aaltopeltiseinäisen varastokopperon. Astuin avoimesta ovesta peremmälle ja totuttelin hämärään. Molempia sivuseiniä peitti lattiasta kattoon ulottuvat teräshyllyköt. Ne olivat täynnä kaikenlaista roinaa, eri kokoisia ruohonleikkureita ja perämoottoreita, rasvapärssejä, pumppuja, puhaltimia ja...
- Mitä asiaa? Kavahdin möreää ääntä. Jostain pömpelin pimeyksistä oli ilmestynyt liki kaksimetrinen musta mies. En sännännyt silti pakoon, vaan katsoin miestä tarkemmin. Olin säikähtänyt suotta. Hän oli sittenkin aivan tavallista hyppyrinenäistä hämäläisrotua, naama vain oli yltä päältä rasvan ja konekarstan peitossa. Esitin asiani ja mies lykkäsi ison kouransa käteltäväksi. - Vai Makkosta olet etsimässä, hän murahti. - Ei sitä täältä löydy. - Niin vähän pelkäsinkin, vastasin harmistuneena ja vilkuilin vaivihkaa ympärilleni. Kaikki trasselitupot oli kertaalleen käytetty.
Matti jatkoi töitään. Hän rupesi viilaamaan pöydälle puretun mopon moottoria sen oloisena, että kaikki tuli jo sanottua. En kuitenkaan luovuttanut, vaan yritin keventää tilannetta: - Kuulin Makkosen muorilta, että olet Onnin shakkikavereita. En tiennytkään, että teillä on niin jalo harrastus. Olin vetänyt oikeasta narusta. - Joo, Matti innostui. - Me kuulutaan Suur-Suomen kirjeshakkikerhoon. Minä olen siinä sihteeri. - Vai peräti sihteeri, suitsutin ja päätin siirtyä takaisin pääasiaan. - Sanoiko se Makkonen mihin se on menossa? - Poriin siskonsa luokse. Koin uuden yllätyksen. Oliko Makkosella sisko? En ruvennut sitä kuitenkaan päivittelemään, vaan kysyin varovaisesti: - Tuota... miltä Onni vaikutti? Matti oikaisi selkänsä ja heitti viilan pöydälle. - Sillä oli hullunkiilto silmissään. En osannut hetkeen muuta kuin nieleskellä. Hiippailin pihalle ja rupesin raplaamaan Renun ovea auki. Kuulin vielä selkäni takaa vihaisen mörähdyksen: - Jos näet sen Makkosen, niin käske palauttaa heti se Stihli! - Stihli? Mikä se on? - Moottorisaha. Makkonen nappasi sen lähtiessä mukaansa. Kehui siirtyvänsä viimeinkin konekantaan.