Vain paria tuntia aikaisemmin Harju oli arvioinut, että tarvitsi vuorokauden aikaa selvittääkseen asiat. Nyt vuorokausi tuntui liian pitkältä ajalta. Kokeneena, vaikkakin väliaikaisesti hyllytettynä, Keskusrikospoliisin tutkijana Harju ajatteli, että kysymys oli enää tunneista.
Harju seurasi naista ulos huvipuistosta parkkipaikalle. Särkänniemen äänet ja tuoksut - lasten kimeät huudot, laitteiden sähköinen humina, popcornin lempeänmakea maissi --- jäivät taakse. Leudon kesäillan täyttämän puiston parkkipaikka oli tukossa. Harju pysähtyi ja ajatteli, että oikeastaan hänen ei enää tarvinnut seurata naista. Hän arvasi seuraamattakin mihin tämä oli menossa.
Ja joka tapauksessa Harjulla oli aikaa soittaa Perkiölle, tunnolliselle ja tarkalle kollegalleen, johon saattoi luottaa. Harju kysyi ensin Perkiöltä hieman osoitetietoja ja kertoi tälle sitten kaiken. Tai ainakin melkein. Hän jätti pois vain sen mitä aikoi seuraavaksi tehdä.
Puhelun lopetettuaan Harju käveli häntä odottamaan jääneelle taksille.
- Sama auto? kysyi kuljettaja, jonka varjostustaidot olivat hetki sitten tehneet Harjuun vaikutuksen.
- Sama, myönsi Harju. Naisen musta Audi TT suhahti ohi ja taksi lipui liikenteen imuun. Harju ajatteli jälleen kuinka onnekas oli ollut saatuaan tämän kuljettajan. He seurasivat naisen autoa etäältä, mutta niin että näköyhteys säilyi koko ajan.
Suunta oli oikea, vaikka Harju ei tiennytkään miksi he selvästi ajoivat kiertoreittiä. Ehkä nainen halusi nauttia maisemista ja ajoi siksi Pyynikin kautta. Samalla kun männynlatvat vilistivät sivulla ja Pyhäjärven laskevan auringon säteitä peilaava pinta välähteli Harjun silmissä, hän ehti ajatella viime päivien tapahtumia.
Tavallaan hänelle ei ollut valehdeltu. Hänen oli todella ollut määrä seurata naista ja raportoida tämän liikkeistä. Mutta aivan eri syistä kuin Harju olisi alun perin arvannut. Kemistä arktisissa oloissa puolitoista vuotta sitten käynnistynyt murhaketju oli alkanut huolestuttaa muitakin kuin tapausta aikanaan tutkinutta Harjua.
Naisen musta Audi hidasti vauhtiaan ja lähti kiipeämään Pispalan rinnettä. Harju pyysi kuljettajaa jättämään hänet kyydistä. Hänen olisi parempi kävellä loppumatka. Pieni kävelyretki paitsi virkistäisi myös antaisi mahdollisuuden saapua paikalle parhaassa tapauksessa täysin huomaamatta. Eikä hän enää eksyisi reitiltään. Hän tiesi tarkalleen missä hänen toimeksiantajansa Lehikoinen asui.