Onneksi elämä ei oikeasti ole vuoristorataa, ajatteli Harju.
Harju kieppui Särkänniemen Tornado-nimisessä laitteessa ja yritti pysyä tajuissaan. Hänet oli alle vuorokausi sitten huumattu tajuttomaksi ja jätetty heräämään autiolle niemelle kuolleen miehen kanssa, ja se tuntui lastenleikiltä verrattuna tähän kieputukseen. Laite heitti häntä oikealle, vasemmalle, ylös ja alas. Välillä suuri ja kirkas aurinko häikäisi Harjun kokonaan, välillä he syöksyivät lyhyeen tunneliin, ja koko ajan Harju yritti pitää katseensa edessä välähtelevissä punaisissa hiuksissa.
Viimein laite lopetti tempoilunsa ja lipui pysähdyksiin. Harju nousi ja tunnusteli jalkoja allaan. Hän näki punatukkaisen naisen kiiruhtavan laitteesta purkautuneen joukon kärjessä. Samalla Harju havaitsi muutakin. Naisen vieressä istunut mies oli jäänyt paikalleen penkkiin. Miehen lyhythiuksinen ja sänkileukainen pää oli pudonnut niin alas rinnalle, että kyse ei voinut olla pahoinvoinnista. Harju myös tunnisti miehen. Pitkän linjan ammattirikollinen Arto Munnila.
Harju oli valmis toimimaan. Samalla hetkellä hän kuitenkin huomasi jotakin, mikä pysäytti hänet täysin. Hänen perheensä, eroa harkitseva Tiina-vaimo ja ensimmäistä kertaa ilman Harjua kesää viettävät kaksospojat, katselivat häntä selvästi hämmentyneinä. Harju vilkaisi vielä istuimelleen tuupertunutta Munnilaa. Kuollut mikä kuollut. Hän kääntyi toiseen suuntaan ja näki punaisten hiusten karkaavan kauemmas. Hän kääntyi vielä vähän ja näki taas perheensä. Olihan Tiina kertonut, että aikoi kiertää Suomea poikien kanssa, mutta miten oli mahdollista, että Harju tapasi heidät juuri nyt ja juuri täällä?
Tiinan ilme oli jäätävä kun Harju pysähtyi heidän eteensä.
"Seuraatko sä meitä?" Tiina kysyi. "Tuleeko susta ongelmamies, jolle pitää hakea lähestymiskielto?" Harju piti silmänsä punahiuksisessa naisessa.
"Hei Tiina, hei pojat", hän sanoi ja huomasi puhuvansa nopeammin kuin koskaan.
"Oletko sä ihan okei?" Tiina kysyi.
"Kaikki hyvin", Harju sanoi Tiinaan katsomatta.
Nyt Tiina käänsi päätään ja huomasi mihin Harjun silmät olivat kiinnittyneet.
"Voi kiesus", Tiina huokaisi. "Etkö sä olisi voinut vähän odottaa?"
Harju näki punaisten hiusten katoavan kulman taakse. Samalla Tiinan sanat rekisteröityivät.
"Tiina", Harju sanoi. "Mä olen tän naisen perässä jo kolmatta päivää..."
"Älä kerro enempää. Juokse sen perään."
Harju pudisti päätään epätoivoisena, ja juoksi sitten.