Pakko tunnustaa, että olin vaaraksi muulle liikenteelle. Lankomiehen Harrikka oli tullut tutuksi ja uskalsin posottaa jo täyttä vauhtia. Hetkittäin meno hidastui matelevaksi mopoiluksi. Unohduin miettimään olinko tulossa vainoharhaiseksi? Mitä merkillistä siinä oli, jos Rasva-Matti oli saanut maapallon toiselta puolelta postikortin? Olin kuitenkin ehtinyt jo Hinnerjoelle ja päätin käydä tieni hamaan katkeraan loppuun asti.
Komisario Lonkalta kähveltämäni muistivihko oli sisältänyt arvokasta tietoa. Raumalaisen merikapteenin ruumis oli edelleen kadoksissa (kuten neljän muunkin uhrin), vain pari veristä vaatteenriekaletta oli jäänyt jäljelle. Ne oli löydetty Pyynpäästä kiulu- ja tynnyritehtaan takapihalta.
Vihkosta selvisi muutakin. Merikapteenin leski piti Vanhassa Raumassa pientä savigalleriaa. Se löytyi taidokkain puukaiverruksin koristellusta talosta kahden pitsipuodin välistä. Riisuin kypärän ja astuin liikkeeseen. Se oli tyhjä, ellei otettu huomioon näytteille asetettuja savi- ja posliiniesineitä. Niitä oli satoja. Pieniä lintuja, lehmiä ja sammakoita. Paimentyttöjä ja -poikia, laivoja, mökkejä ja majakoita. Takahuoneesta astui parikymppinen nainen savisia käsiään pyyhkien. Kasvot olivat aurinkoisen pisamaiset ja nöpöistä nenänpäätäkin koristi savinokare. - Huomenta! Mitä saisi herralle olla? - Etsin rouva Lindroosia. - Se on mun mamma. Se lähti eilen reissuun ja jätti putiikin mulle. Tunsin oloni kiusalliseksi. - Ikävää kun isäsi sillä tavalla... - Ei se mitään, nainen niiskahti. - Ilman vakuutusrahoja olisin mennyt vararikkoon. Näitä savikukkopuoteja on Raumalla liian monta. - Lähtikö äitisi kenties niihin kaukaisiin maihin, joissa hänen edesmennyt kapteenipuolisonsa aikoinaan purjehti? Kankea osanotonilmaisuni sai naisen helähtämään nauruun. - Ei pappa oo käyny koskaan eres Ruottis. Se seilas Rauman ja Kylmä-Pihlavan väliä. Kuskas turisteja. Huomasin myyntipöydällä savesta muotoillut shakkinappulat ja ajatukseni virtasi: - Isäsi oli innokas shakinpelaaja. Eikö vain? - Kaikkea kanssa, nainen hihitti. - Ei pappa pelannut muuta kuin laivan upotusta.
Hän tarttui ranteeseeni ja veti mukanaan takahuoneeseen. Sieltä löytyi lisää taide-esineitä. Hän otti käteensä sievän saviporsaan. Sillä oli saparon kärjessä reikä ja kun siitä puhalsi, kärsästä kuului porsasmainen vinkaisu. - Osta tästä itsellesi Raumam muisto! - En minä... Merikapteeni Lindroosin tytär oli perinyt raumalaiset kauppiasgeenit. Kävelin viiden minuutin kuluttua ulos saviporsas kourassani.
En ehtinyt vetää kypärää päähäni, kun kuulin kadun vastakkaiselta puolelta iloisen hihkaisun. Makkosen Helmi-sisko juoksi luokseni nenä- huuli- ynnä muut korut kilisten. Hänellä oli päässään Ässien patalippis. Ilmeisesti hän oli laajentanut satakuntalaisen extremelajinsa kenttää. Viimeksi kun olin nähnyt hänet Porissa, hän oli sonnustautunut Lukon kettupipoon. - Hyvä kun mä hiffasin sut. Sankovesi kysyi onko Onnin kaveria näkynyt. Helmi iski silmänsä juuri tekemääni ostokseen. - Voi kun ihana possu! Lykkäsin saviporsaan hänen käteensä. - Saat sen.
Helmi hyppäsi onnellisena kaulaani ja tunsin metallinmakuisen suukon poskellani. Kysyin hämmentyneenä: - Mistä Sankovesi soitti? - Turusta. Ota mut mukaan, mullon tapparapipo taskussa. Valittelin huonoa ajotaitoani. En uskaltaisi riskeerata viattoman tyttörievun henkeä. Rengastetut huulet raottuivat jo vastalauseeseen, mutta ehdin edelle: - Mitä Sankovedellä oli asiaa? - Se käski sanoa, että nyt alkoi kamppailu elämästä ja kuolemasta.