Oli jouluaattoaamu, joka oli yleensä Pinjan ja Anselmin mielestä koko vuoden paras aamu. Nyt he heräsivät kuitenkin surullisina ja kärttyisinä. Arttu oli käynyt metsässä etsimässä minua, Hilmaa, edellisenä päivänä mutta ei ollut löytänyt.
Marleena oli keittänyt suuren kattilallisen riisipuuroa aamupalaksi. Sen tuoksu leijaili kodissa. Kuusi seisoi olohuoneessa komeana ja kauniina. Se oli koristeltu jalasta latvaan saakka. Muuallakin kotona joulukoristeet olivat omilla tutuilla paikoillaan, joulukukat kaunistivat pöytiä ja joulukalentereista oli avattu viimeinen luukku. Kaikkialla näytti aivan joululta.
Kenestäkään ei silti tuntunut joululta.
-- Tulkaa lapset syömään puuroa, Marleena kutsui ponnettomasti.
Pinja ja Anselmi laahustivat paikoilleen.
-- Ei ole yhtään nälkä, Pinja huokaisi.
-- Ei tee mieli, Anselmi sanoi.
Arttu ja Marleena katsoivat surullisina toisiinsa. Koskaan ei ollut jouluaattoaamu ollut yhtä ankea. Kaikkien olisi tehnyt mieli vain palata takaisin sänkyihinsä, vetää peitto pään yli ja käpertyä sykkyrälle.
Silloin rappukäytävästä kuului kulkusen kilahdus ja sen jälkeen ovikello soi.
-- Kuka kumma siellä voi olla? Arttu ihmetteli.
Hän meni avaamaan, mutta oven takana ei ollut ketään. Hän oli jo sulkemassa ovea, kunnes huomasi paketin, joka oli jätetty oven eteen. Hän otti sen käteensä ja toi sisälle muun perheen luo.
-- Siellä oli tällainen lahjapaketti, mutta en tiedä, kuka sen toi. Eihän postikaan kulje tänään, Arttu kummasteli.
-- Siinä on kortti, lue se! Pinja kehotti.
-- Tässä lukee: "Hyvää joulua koko perheelle! Pitää avata ennen puuronsyöntiä."
Pinja ja Anselmi kiiruhtivat avaamaan paketin. Siinä oli ensin lahjanarut, sitten lahjapaperia ja sitten vielä monta kerrosta suojapaperia. Viimein suojapaperien alta paljastuin minä, Hilma Puurolusikka!
-- Hilma! koko perhe huudahti yhteen ääneen hämmästyneinä.
-- Mistä se...? Miten se...? Kuka sen...?
Kysymykset sinkoilivat ilmassa. Vain minä tiesin vastaukset.
-- Nyt maistamaan, ennen kuin puuro jäähtyy! Marleena muisti.
Anselmi sai tänä jouluna suuren kunniatehtävän maistaa ensimmäisenä puuroa. Hän otti minut pieneen, käteensä ja kauhaisi minuun puuroa, joka oli juuri niin valkeaa, pehmeää, lämmintä ja maukasta kuin riisipuuro vain voi olla.
Oli sittenkin tullut oikea joulu.
