22. Yksin

En säikähtänyt heti pudottuani hankeen. Pinja seisoi kuitenkin ihan vieressäni, ja luotin siihen, että hän huomaisi putoamiseni. Säikähdin vasta, kun tajusin, että kuusi oli kaatumassa -- suoraan päälleni! Se kallistui, varisti lunta ylleni ja alkoi kaatua. Kuusi kaatui ensin hitaasti, sitten nopeammin. Se tuli suoraan kohti! En pystynyt kauhultani katsomaan.

-

En säikähtänyt heti pudottuani hankeen. Pinja seisoi kuitenkin ihan vieressäni, ja luotin siihen, että hän huomaisi putoamiseni. Säikähdin vasta, kun tajusin, että kuusi oli kaatumassa -- suoraan päälleni! Se kallistui, varisti lunta ylleni ja alkoi kaatua. Kuusi kaatui ensin hitaasti, sitten nopeammin. Se tuli suoraan kohti! En pystynyt kauhultani katsomaan.

Sitten kuusi humpsahti viereeni. Sen yläoksa kutitteli minua vähän. Huokaisin helpotuksesta. Huokaisin kuitenkin liian aikaisin. Pahin oli nimittäin vasta tulossa.

Arttu sai kannettua kuusen autoon Pinjan ja Anselmin avustuksella. Pinja piti yläoksista kiinni ja Anselmi aivan latvasta. Kuulin kuinka kuusi kiinnitettiin auton katolle. Sitten kuulin, kuinka autonovet avattiin ja suljettiin. Ja sitten kuulin, kuinka auto käynnistyi! Tajusin järkyttyneenä, että he aikoivat lähteä ilman minua.

Auto ehti ajaa muutaman metrin. Sitten se peruutti takaisin, ovet avautuivat ja kuulin Artun äänen ärähtävän:

-- Eikös se ollut sovittu, että Hilmaa ei enää oteta mukaan minnekään! Se on jo niin monta kertaa meinannut kadota.

-- Mutta kun..., Anselmi yritti.

-- Ei mitään muttia! Nyt etsitään! Arttu tiuskahti.

Olisin varmasti tanssinut riemusta, jos en olisi ollut puulusikka. He olivat huomanneet katoamiseni. Kohta he löytäisivät minut.

Arttu, Pinja ja Anselmi etsivät ja etsivät. He hakivat joka paikasta, paitsi juuri siitä paikasta, jossa minä olin. Päälläni oli ohut lumikerros, mutta sen läpi näin heidän etsintänsä, joka muuttui hetki hetkeltä väsyneemmäksi. Pinjalle tuli kylmä, Anselmi muuttui itkuiseksi ja Arttu kiristeli hampaitaan.

-- Oliko se varmasti teillä mukana? hän kysyi lapsilta ties monennenko kerran.

-- Oli! Pinja ja Anselmi vastasivat yhteen ääneen.

Ilta pimeni. Alkoi olla vaikea nähdä eteensä.

-- Meidän on pakko lähteä kotiin, Arttu huokaisi lopulta. -- Minä tulen vaikka huomenna valoisaan aikaan etsimään.

-- Ei me voida jättää Hilmaa tänne! Pinja itki.

Mutta Arttu oli sitä mieltä, ettei metsään voinut enää jäädä. Oli pakko mennä kotiin. Hän vei itkevät ja väsyneet lapset autolle. Kuulin autonovien menevän kiinni ja moottorin käynnistyvän. Sitten oli aivan hiljaista. Olin metsässä ihan yksin.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä