Semmoista keikkabussia ei Suomenmaasta löydy, jossa ei olisi kassillista viinaa. - Juota se! ehdin kuiskata. - Känniin. Sitten pujahdin tyhjään vaatekaappiin. Reetta-Päivikki oli jättänyt pohjoisen kiertueella rähjääntyneen esiintymisasunsa oululaiseen pesulaan. Kaapissa tuoksui raidi.
Sankovesi oli heti tilanteen tasalla. Hän toivotti komisario Lonkan tervetulleeksi matalaan maantiemajaansa ja rupesi laskettelemaan lipeviä: - Maistuuko komisariolle venäläinen votka? Kunnollinen. - Olen virantoimituksessa, kuului jyrkkä vastaus. - Ihan pienet vain. Avautuvan korkin narskahdus, lorinaa ja lopulta kaksi tyytyväistä ähkäisyä. Sitten Lonkan ääni: - Onko sitä Makkosta näkynyt? - Ei. Olemme lähdössä juuri Nurmoon. Voin kysellä sieltä. - Sehän sattui mukavasti. Olen itse menossa Vaasaan. Säästyy junalippu.
Kosketinsoittaja Mieto käynnisti bussin ja lähti ajamaan. Tunsin oloni tukalaksi pimeässä tärisevässä kaapissa, enkä voinut muuta kuin kuunnella: - Miten on? Sankovesi kysyi. - Mahtaako se Makkonen olla sarjamurhaaja ollenkaan? - Minulla on todisteet. - Millaiset? - En voi kertoa. Virkasalaisuus.
Kuului taas lorinaa, tällä kertaa pitempää, ja Lonkka alkoi kertoa. Hän luetteli todisteet aina Makkosen Ladasta Oulun Läänin luotettavimpaan silminnäkijään, Suoma Hetikköön asti. Minä kiroilin hiljaa kaapissa. Taas lorinaa, ähkäisyjä, ja Lonkka: - Siitä tulikin mieleeni. Se iiteemies, se jonka Makkonen Oulussa tappo, se oli itekkin roisto. - Ei kai? - Joo joo joo! Oli ruoja jättänyt veronsa maksamatta kolmen vuoden ajalta, ja realisoinut sen päälle käteiseksi puljunsa koko kapitaalin. Päivää ennen kuin Makkonen tappo sen. Eikä rahoja ole löytynyt. Siinä meillä on motiivi. Makkonen on nyt rikas mies.
Ohuen oven läpikin saatoin aistia oveluuden Lonkan äänestä: - Onko sitä Makkosen rikostoveria näkynyt? Sankovesi ei mennyt halpaan: - Mistä minä sen tuntisin? - Vielä minä revin siltä nenän irti. Jotenkin minun poliisinvaistoni sanoo, että olen päässyt sitä lähelle. Missä muuten se teidän uusi rumpali on? Lonkan puheet eivät edenneet enää johdonmukaisesti ja Sankovesi takelteli yllättyneenä: - Sekö? Se tuota... se jäi Ouluun Reetta-Päivikin kanssa. Katsomaan Lipon peliä. - Mikä sen nimi on?
Sankovesi veti nimen hihastaan. Kenties hän keksi sen kotikaupunkini mukaan, tai sitten jostain kauempaa Euroopan historiasta: - Alpo Moro. Kaappi kävi yhä ahtaammaksi. Minulle oli maskeerattu uusi luukki viiksenkärkiä ja pujopartaa myöten, mutta uuden nimen keksiminen ei pälkähtänyt kenenkään päähän. Ilmeisesti Lonkka ei niellyt Sankoveden heittoa: - Alpo? - Niin. Se on äidin puolelta suomalainen. Moni Italiassa on. Mitä muuten sinä siellä Vaasassa teet? Sankovesi yritti näköjään siirtää kiperäksi mennyttä keskustelua uusille raiteille. Se onnistuikin, mutta vain osittain: - Ammattisalaisuus. Sankovesi narskautti auki uuden pullon. - Sain yhdeltä kauhavalaiselta kalviltani vedenpitävän vihjeen, Lonkka kertoi. - Makkosella on vaasalainen tyttöystävä. Sen nimi on Ulpu Lilja ja se on baarityttönä majakkalaivassa. Pistän plikan lujille. Eiköhän Makkosen piilopaikka alla pikku hiljaa selvitä. Tuskanhiki kirveli silmiäni. Muistin Makkosen puhuneen vaasalaisesta tyttöystävästä, joka oli neuvonut hänet Mutterisaareen. Eikä Lonkan itsetyytyväinen kurkkunauru yhtään keventänyt oloani: - Samalla pokaan sen rikostoverin. Nypin siltä kynnet yksitellen irti ja teen niistä muijalleni selänrapsuttimen. Mitä muuten tuossa kaapissa on?