Jälkiruuan aikana Harjun mieliala nousi entisestään.
Mitä siitä, että hän oli hyllytettynä, ja mitä siitä, että kaksi hänen työtoveriaan oli jo käynyt kyselemässä häntä? Mitä siitä, että hän oli pakkoraossa ja jopa epäiltynä henkirikoksesta? Hän alkoi jälleen saada otetta asioista, ja kun hän ottaisi yhteyttä kollegoihinsa Keskusrikospoliisissa, hänellä olisi pelkkiä hyviä uutisia. Hän oli löytänyt Jori Mannisen, Aivar Launiksen ja ties kuinka monen ihmisen surmaajan ja nautti nyt illallista oululaishotellin italialaisravintolassa tämän kanssa.
Harjun edessä päivettynyt ja smaragdisilmäinen nainen leikkasi juustokakun viipaletta, eikä voinut aavistaa Harjun ajatuksia. Harju imaisi suuhunsa jälkiruokalusikallisen creme bruleeta, antoi sokerin risahdella hampaissaan ja huomasi kuinka hyvältä ja makealta kaikki -- aivan kaikki -- tällä hetkellä maistui. Koko vyyhti laukeaisi tänä iltana. Tällä yhdellä pidätyksellä hän saisi niskoiltaan myös Lehikoisen, häntä kiristävän toimeksiantajan. Elinkautisvanki Piirainen pitäisi hoitaa erikseen, mutta se oli myöhempien aikojen murhe.
"Miltä tuntuu?" nainen kysyi ja herätti Harjun voitonriemuisista ajatuksistaan.
Harju ei aluksi ymmärtänyt kysymystä, ja luuli ymmärtämättömyyden johtuvan siitä, että kysymys oli vaikea. Sitä se ei ollut. Mutta Harjun olo oli jotenkin muuttunut. Yhtäkkiä kaiken ylle oli laskeutunut ohut harso, joka hämärsi ääriviivat. Nainenkin näytti istuvan kauempana kuin vielä hetki sitten.
"Loistavalta", Harju sanoi, mutta äskeinen ylpeys ja yleinen keveys olivat kokonaan poissa.
Nainen hymyili, ja punaiset huulet näyttivät ainakin metrin levyisiltä. Smaragdinvihreät silmät hehkuivat neonvalojen lailla. Harju siristi silmiään.
"Onko sulla kaikki hyvin?" nainen kysyi, ja ääni kantautui sekä kaukaa että öljyntahmeana Harjun korviin.
Harju nyökkäsi. Se oli virhe. Pää painoi tonnin ja oli rojauttaa Harjun pöytään.
"Kaikki on erittäin hyvin", Harju sanoi. Yhden lauseen sanomiseen tuntui kuluneen tunti.
"Kiva kuulla", nainen sanoi ja Harju kuuli äänen enää vaivoin. "Musta taas on tuntunut koko ajan, että mua seurataan. Enkä mä pidä tunteesta."
Harju tunsi vahvat kourat kainaloissaan. Hän tunsi kuinka häntä nostettiin ja kuinka hänen jalkansa kävelivät vaikka hän itse ei halunnut kävellä. Hän kuuli naisen äänen, kun tämä sanoi jollekulle:
"Aina kun me lähdetään yhdessä ulos, käy juuri näin."
