Kun joululauluja oli laulettu niin paljon, että lapset alkoivat jo vääntelehtiä kirkonpenkeillä tylsistyneinä ja Anselmin vieressä istuvan tädin ääni alkoi käheytyä, pappi pani kolehtihaavin kiertämään. Kolehtihaavi oli pussukka, johon saattoi pudottaa rahaa köyhien lasten auttamiseksi.
Marleena antoi Anselmille toiseen käteen kahden euron kolikon ja sanoi:
-- Voit antaa tämän kolehtiin.
Anselmi puristi tiukasti kolikkoa ja minua. Hän alkoi miettiä, mitä kaikkea kahdella eurolla saisi. Sillä saisi aika paljon karkkia. Tai jonkin pienen lelun. Tai kaksi euron kolikkoa. Anselmi oli niin syventynyt pohdintoihinsa, että kun kolehtihaavi oli ensin ollut Pinjan kohdalla ja Marleenan kohdalla ja tuli sitten hänen kohdalleen, hän pudottikin haaviin vahingossa minut! Rääkyvä täti pani haavin eteenpäin niin kiireesti, että Anselmi huomasi virheensä vasta, kun olin jo pitkälti seuraavalla penkkirivillä menossa.
-- Hilma! Anselmi parahti.
-- Mitä? hänen vieressään istuva täti kysyi.
-- Hilma meni tuonne! Anselmi huudahti ja osoitti kiertävää kolehtihaavia kohti.
-- Tässähän minä istun, täti ihmetteli.
-- Ei kun lusikan nimi on Hilma, Anselmi yritti selittää.
-- Minun nimeni on Hilma, täti vastasi siihen.
Kun tädille selvisi, että minä, hänen kaimansa, puurolusikka, olin vahingossa joutunut kolehtihaaviin, hän rääkäisi:
-- Haavi takaisin!
Ihmiset säikähtivät niin, että kolehtihaavi lähti vauhdilla kiertämään takaisin ja tupsahti alta aikayksikön Anselmin eteen. Anselmi noukki minut kolehtihaavista ja pudotti kahden euron kolikon tilalle. Täti pani haaviin uudestaan liikkeelle ja ilmoitti:
-- Mutta muut eivät saa vetää mitään haavista välistä!
Niin minä selvisin siitäkin pelkällä säikähdyksellä, ja Anselmi lupasi askarrella Hilma-tädille joulukortin päiväkodissa kiitokseksi.
